Mentiin sitten kirkkoon, jossa Halfdan alttarin edessä polvillaan tunnusti rikoksensa, vannoi ei vasta rupeavansa kauppoihin pakanoiden kanssa ja pyysi anteeksi pyhältä kirkolta piispan kautta, joka sitten luki synninpäästösanat.
— Nyt saat poikasi tavata ja mennä täältä milloin haluat, sanoi Tuomas.
Synkästi Halfdan katseli piispaa eikä hiiskunut sanaakaan.
Jätettyään jäähyväiset piispalle ja muille Einar seurasi isäänsä venheeseen, joka lykättiin vesille.
Einar tuskin oli istahtanut venheeseen, ennenkuin Halfdan läimähytti häntä korvalliselle.
— Kunnoton sikiö! hän huusi. Miksi karkasit Kammon luota tänne, jossa nyt olen saanut hävetä ja taipua vaikka minkälaisiin nöyryytyksiin! Tyttären viekottelit mukanasi tietäjältä ja tänne tultuasi hänet hylkäsit ja ihastuit tuon joensuun vahdin tyttäreen! Kyllä sinusta ei ole paljon toivoa minulla! Vaan tiedä se, että kun Gottlantiin tullaan, niin häät minä toimitan ja sinun täytyy ottaa gottlantilainen kauppiaan tytär. Lupaatko, tai varo selkääsi!
— Lupaan, sanoi Einar, joka tiesi, että hänet paha perisi, jos hän vastusteleisi.
— Ja tuo lemmon piispa kirjoitti 5 naulaa hopeaa ja 12 vahakynttilää. Vaan kyllä ne sakot takaisin pinnistän juuri hämäläisiltä. Koettakoonpa toisen kerran saada minut kynsiinsä. Kyllä minä luuni korjaan siltä mieheltä. Ja sinutta, poika parka, ei hän nytkään olisi minua puheilleen saanut, se on totinen tosi.
Skanssin rannassa mentiin laivaan. Einar pyysi hyvästille päästä Ragnarin ja Kuningundan luo, vaan Halfdan tiuskasi: — Ei ensinkään!
Tuuli oli kääntynyt niin, että oli puolittain myötäinen menijöille, jotka vihdoin onnellisesti saapuivat Visbyhyn. Ei viipynyt kauan, niin häät vietettiin ja Einar joutui avioliittoon, joka ensi viikkoina oli kutakuinkin suloinen, vaan kohta muuttui varsin tukalaksi. Sai Einar kyllin kuulla kuka rahat taloon oli tuonut, sai myös kuulla, miten oli Pohjolassa elellyt, sillä huhut siitä olivat pian Gottlantiinkin levinneet.