Perjantaina.
Tämä oli Keisarin valtaistuimelle nousemisen päivä, jota vietettiin tavanmukaisilla juhlamenoilla paraatineen ja kunnialaukauksineen. Jotta tämä toimitus saattaisi käydä niin esteettömästi kuin mahdollista, asettui kaartimme ketjuun kaikkien mahdollisten häiriöiden estämiseksi sotaväen kulkiessa Uspenskin kirkosta kaupungille.
Edelliset päivät olivat kuluneet sellaisessa hyörinässä ja pyörinässä, että oli ollut sula mahdottomuus antautua minkäänmoiseen välittömään kosketukseen kaupungin väestön kanssa, vaikka semmoinen kosketus eli yhteys olisi ollut perin tarpeellinen. Näinä levottomina päivinä, jolloin kaikki siteet kaupungin ulkopuolella olevan maailman kanssa olivat suureksi osaksi katkaistut, tuntui sangen arveluttavalta pitää ihmisiä epätietoisuudessa väliaikaisen järjestysvallan laadusta ja toimenpiteistä. Että tuo tietämättömyys saattoi hermostuttaa ihmisiä vielä monin verroin enemmän kuin se pimeys, joka yön tullessa kaupungilla vallitsi, oli minulle enemmän kuin selvää. Tämä näkökohta oli lähimpänä vaikuttimena siihen, että minä, niin pian kuin sain kerrankin hengähtämisen aikaa aloin keskusasemalla löytyvän kirjapainon avulla painattaa pieniä lentolehtisiä kaupungin asukkaiden luettaviksi. Yleisöllä oli täydellinen oikeus vaatia selvyyttä siitä, missä hengessä järjestysvalta työskenteli. Perjantai on siis lentolehtisten ja asiapapereiden kuuma päivä. Mitenkä kiireellistä laatua tämäkin toiminta oli, se ilmenee muun muassa siitä, että tärkeimmistäkin asiapapereista ja myös useimmista lentolehtisistä puuttuu, ei ainoastaan tuntimäärän, vaan päivämääränkin ilmotus. Sama puutteellisuus haittaa muuten myös useimpia niistä asiapapereista, jotka ulkoa päin meille saapuivat.
Tärkeimmät julki naulatuista "julistuksistamme" lueteltakoot tässä.
Julkaisu N:o 1.
Ilmotus.
Tästä päivästä alkaen on ohjesääntöinen haureus Suomen pääkaupungissa kumottu. Tähän vaadittaviin toimenpiteisiin ryhdytään tarmokkaasti heti.
Samalla ilmotetaan, että toistaiseksi on asetettu opettaja V. Sippola siveysosaston ("Raittiuden valvojien ja siveysjärjestysmiesten") ylipäälliköksi ja tohtori Matti Helenius hänen apulaisekseen. Kaikissa väkijuomaravintolain ja väkijuomakauppain sekä porttolain kiinnipitämistä koskevissa asioissa on käännyttävä Siveysosaston puoleen.
Helsingissä, 3 p. marrask. 1905.
Kansalliskaartin päällikkö Johan Kock.