Ilmotus.
Kansalliskaartin nimessä, joka tällä hetkellä täyttää poliisin tehtäviä Helsingin kaupungissa, vakuutamme täällä asuville venäläisille kansalaisille, että mainitun kaartin tulee pitää tarkasti silmällä järjestystä sekä erittäin huolehtia siitä, ettei yksikään venäläinen asujain joutuisi minkään vaaran tai epäkohteliaan kohtelun alaiseksi. Vähimmässäkin suhteissa tätä määräystä vastaan rikottaessa pyydämme kaikkia vahingon kärsineitä kääntymään keskuspoliisilaitoksen puoleen.
Helsingissä 3 p. marrask. 1905.
Kansalliskaartin päällikkö, Johan Kock.
Tämän ilmotuksen aiheutti erittäinkin se seikka, että kaupungissa asuva venäläinen yleisö, josta suurin osa oli kaksinkertaisessa tiedottomuudessa yleisen aseman laadusta, koska heillä ei voinut olla vähintäkään aavistusta niistä aatevirtauksista, jotka suomalaisessa yleisössä liikkuivat, oli senvuoksi epätietoinen myös siitä, missä määrin Helsingin asukkaiden mielenosotukset mahdollisesti sisälsivät vihamielisyyttä heitä vastaan. Toiseksi oli rauhottaminen senkin vuoksi perin tärkeä, että venäläisten alotettua edellisenä yönä suurissa joukoin muuttaa kaupungista Viaporin linnotukseen; se tosiasia vaikutti erittäin hermostuttavasti suomalaisiin, jotka siinä luulivat näkevänsä sotatoimien enteitä.
Julkaisu N:o 4.
Kansalaiset!
Pimeän tultua karttakoon yleisö tarpeettomasti liikkumasta kaduilla tai keräytymästä joukkoihin sekä pysyttäytymään etäällä venäläisistä sotaväen osastoista. Samoin kehotetaan niin kansalliskaartin kuin muiden järjestysjoukkojen karttamaan eripuraisuuksien syntymistä järjestyksen ylläpidossa.
Kansalliskaartin päällikkö, Johan Kock.
Tämmöisen ilmotuksen lähimpänä syynä olivat keskusasemalle saapuneet hyvin uskottavilta kuulostaneet tiedonannot siitä, että Katajanokan kasarmien ympäristöä varustettiin miinoilla, ja että tämä toimenpide sinään sangen suuressa määrin osotti venäläisen sotaväen epäluottamusta kaupungin suomalaista väestöä kohtaan. Tämä tiedonanto saapui keskusasemalle jo yöllä perjantaita vastaan.