v. DANN (nousee kiivaasti ja pitää käsiään korvain edessä).
Voitpa! Sua voidaan kyllä
Voidella, tervata ja vaikka millä
Värillä tuhruttaa, jos tahdotaan.
JULIA (hyvitellen).
Niin, niin, jos setä tahtoo. Pelkään vaan,
Ett' olisi se tervaaminen
Itselle teille vaarallinen. —
v. DANN. Mitenkä? Uhkailetko sa?
JULIA.
Vain pelkään, josko jolloinkin en
Näin kaulaanne ma karkaja
Ja tahraa teitä tervahan, kun min'en
Voi olla lainkaan tyyni, varova.
v. DANN.
Pois, herjä, luota suuttunehen.
Nyt mairitusta kärsi en,
Sen jättää saat sa aikaan toisehen.
JULIA.
Te suuttunut? Sit' ette voi —? Mut kehen?
Miks'?
v. DANN.
Sen sä tiedät parahin:
Maailmaan, sinuhun viel' enemmin
Tuost' "en voi" lauseestanne kirotusta.
JULIA.
Äskenhän, setä, teille lupasin
Koht' ottaa vastaan vaikka voidellusta.
v. DANN. Mut "en voi" lausuit ennen lupausta.
JULIA.
Myönsinhän myöskin, että terva musta
Voi mua tahrata, jos tahdotten.