JULIA (katsoo v. Dann'in kasvoihin).
Mi silmässänne kiille
On tuo? Kas, eikö kyynel siinä piille?
Se putoaa, sen toinen ennättää;
Hämillään setä on, se myöntäkää.
v. DANN (pyyhkäisee silmiään). Kyynelkö? Missä merkin näät sä tuosta?
JULIA.
Ujoilematt', oi, antakaa sen juosta!
On vanhuutenne päivä kaunis niin,
Kun sulavi sen kylmyys kyyneliin,
Kun kasvoiss' sielun liikkeet värisevät,
Kun silmä sairas on, kun sill' on kevät.
v. DANN.
Suus sulje, tyttö, nyt! Ma voin kuin mies
Karaistu, minkä joku voi kenties;
Onnenne nähdä, rintaa vasten rinta
Syleillä, mit' on mulle kallihinta,
Pieninkin kyynel, minkä riemu loi,
Nyt tukahuttaa — lapset, sit' en voi!
(Esirippu lankee).