JULIA (pyyhkeissään kyyneleitään, sysää veitikkamaisesti v. Dann'ia syrjään ja lyö käsivartensa Frankin kaulan ympäri).
Sylistä osa suotanee myös mulle?
v. DANN (hämmästyneenä).
Mit' tää on? Päästä! Tuohan hulluutt' on.
Houritko, sano, aattelematon?
Sult', tyttö, järki kokonaan on poissa.
JULIA (teeskellyllä yksinkertaisuudella).
En tehdä taida missään asioissa,
Mit' oikeaksi setä aattelee.
Ma teen kuin setä. Enkö oikein tee?
v. DANN.
Viisaana näin et, tyttö, tehdä vois sa. —
Mä hämmästyn. Suo, poikan', anteeks', suo!
Välisti on kuin hiukan hupsu tuo.
FRANK.
Nyt aik' on että putoaa jo peite.
(v. Dann'ille.)
Isäni — pojaksennehan mun teitte —
Ei Julianne vasta nyt näin tee;
Meill' oli tää, min hän näin kertoilee,
Jo Ruotsiss' sopimus — hän sit' ei peitä,
Jonk' ilmoituksest' arkuus esti meitä.
v. DANN.
Päivästä tästä, min nyt nähdä sain,
Ma siunaan, kiitän taivaan enkeleitä.
Sielt' tulvaa riemu mulle virroittain.
(Sulkee syliinsä molemmat.)
JULIA.
Nyt, setä, pääsin tuskastani, teitä
Tyranniks' esitin ma, mua te
Hupsuksi, — kuitattu on velkamme.
v. DANN. Ain' naljailet.