JULIA.
Jos hän mun maalaa muistiltahan,
Kernaasti hälle suon ma sen
Hyväksi sairaan vaimon, lapsien.
v. DANN.
Se oiv' ois kuva, josta muistella voin
Sun muotoasi lohdutukseksein.
JULIA.
Kuink' aikeestanne saada tietoa voin?
Parasta on, ett' itse muotoinein
Kuvaksi jään mä setä kullallein. —
v. DANN.
Ja jos sa tervataan, niin sillä tavoin
Voit kohta kostaa. Mutta tosiaan
On onni maalarin nyt taidekkaan
Kaupunkiin' tuonut.
JULIA (vilkkaasti).
Onko mahdollinen? —
v. DANN.
On mahdollinen, yhtä varma on,
Kuin ett' tuo alituinen lausuminen:
Mi mahdollist' on, saa mun raivohon.
JULIA.
Oikeinko käynyt taidetutkinnon? —
v. HANN. Ja kuuluisa, sen ilmoittaa voin sulle.
JULIA.
Sit' uskomaan ei saada minua,
Ett' täällä moinen ois. —
v. DANN.
Sam' on se mulle.