JULIA.
Ei — neulatt' taida ommella — —
Kuink' on se setä? — taivaalt' ottaa kuuta
Ei voi, eik' kylvää pilviin kuolleita — —
v. DANN (kiivastuneena).
Mut matkustaa voi minne tahansa,
Jos myötä pensseli tai nokiluuta
Tai lesti on, tai jotakuta muuta.
Pilkkaatko minun? Hyi sinua!
JULIA.
Suo anteeks', setä, mut tää sattuma
On kumman outo. — Tääll' ois taidemiesi!
Pariisistako, Romastako, vai
Korkeesta Portist' tuli hän kentiesi?
Mist' tienoo tää nyt moisen miehen sai?
Sen-moisen eessä istuisin ma kai.
v. DANN. Mamselli leikkisä on —
JULIA (innokkaasti).
Hauska oisi
Tarkemmin tietää, mikä kolkkahan
Näin kolkkoon, kylmään taideniekan toisi?
Kuink' unhottaa niin taiteen maailman
Ja idealinsa hän voisi,
Ett' eksyis näin laill' linnun muuttavan
Hän, joka maassa vaan siin' olla soisi,
Jok' kotimaa on taiteen ihanan?
Hän sois — —
v. DANN. Mik' innostus!
JULIA (itsekseen).
Nyt puuttui vähän.
Ett' itseän' en, hupsu, ilmaissut.
v. DANN.
Oletko taitureihin mieltymähän
Tukholman koulussa näin oppinut?
JULIA (närkästyneenä ja hämmillään).
Oh, taikaa tarvita ei oppiin tähän.
Tuhansistakin kirjoist' tietää saa,
Mit' taideniekka etsii, haluaa,
Ja mistä pingottuu sen sielun jänne.
v. DANN.
Tuo piirrokses on oiva tosiaan
Ja sukkela on siinä moni käänne.
Mut yht' et huomaakaan,
Ett' taituris, jos raha puuttu vaan,
Kauniisti kotihiin saa jäädä tänne.