Niinkuin tuulonen aaltoloilla,
Tuokse nurmikon ollut hän on,
Ollut kuin säde kirkas
Yössä eloni sammuvan.
Wapaa olkohon lento tuulen,
Tuokse ilmoja liitäköhön,
Sateell' olkohon tiensä,
En Oihonnaa ma pakota.
Ehkä lempivi, Gall, sun joustas',
Taikka, Rurmar, sun lauluas' hän.
Ehkä olla hän tahtoo
Miekkas' seurana, Klesamor.
Koitelkaa, se on päätökseni.
Ikä kullenki vuoronsa suo.
Ken saa lemmen, ken ei saa,
Wihan kuitenki hyljätköön.
Kronon rannalla luolan varjoss'
Impi istuvi soreahius
Silloin uljahanmoisna
Seisoi Gall aran eessä tuon.
"Seuraa mua, Oihonna, lempii
Metsämies sua, päivyen koi!
Kulkemaan sua kutsuu
Teitään ruhtinas tunturein.
Näitkö ilmojen ihanteita
Kukkuloilta kun päivä se nous',
Näitkö kuin säde koiton
Usman häälyvän mettä joi?
Muistatko sinä metsän ääntä,
Kun sen lehdikot vapisevat,
Linnut laulaa ja virta
Kiitää louhien välitse?
Tiedätkö, miten sydän sykkii,
Koirain, torvien pauhussa kun
Pensas liikkuvi, hirvi
Eteen silmäsi seisahtuu?
Neito, suositko tummaa iltaa,
Tähtein valoa vapisevaa?
Mallmorkummulle tullos
Katsomaan, miten syntyy yö.