Morannal se lausui nyt:
"Tään moisen päivän mä kerran näin;
Se päivä tuo oli, jolloin
Mä löysin mereltä sun.
Mies, nimenä hällä Darg,
Maan hylky, vihattu, koditoin
Merellä saalista etsi
Ja ryösti, rosvaeli.
Mä ajelin laivaa sen,
Kun maatain kerran se lähestyi;
Mutt' eestäin pakeni hän vaan,
Tuo rosvo pimeän yön.
Jo iltama lähestyi,
Hän vielä kaukana purjehti;
Mä turhaan seurasin; silloin
Nous' myrsky raivoamaan.
Se pauhinan seurassa
Samoin kuin nyt yhä kiihtyi vaan.
Mun laivain siipeä nosti,
Mutt' Dargin rikki se löi.
Mun miekkani tullut ei
Sen roiston verellä tahratuks'.
Pilvestä salama lensi,
Sen laivan liekkihin sai.
Mä sitä nyt lähestyin.
Se paloi; Darg oli yksinään!
Perässä synkkänä seisoi
Hän kilven suojassa vaan.
Häll' laps' oli sylissään;
Hän näkyi oottavan purttani;
Hän usein taaksehen katsoi
Kuin varronnut mua ois'.
Mua säälitti hätänsä.
Lähellä hänt' oli laivain jo,
Kun vastatuulehen tämän
Mä käänsin liekistä pois.
Nyt tulehen kilpensä
Tuo rosvo viskaten hyppäsi,
Ja lapsi sylissä vaipui
Näin aallon helmahan hän.