Ja vihurin vallassa
Pois lens' sen laiva; mutt' lasta hän
Kohotti laineista, pyytäin
Hänelle apuani.
Sen näin mä ja laivaani
Mä heidät nostin. Ja silloinhan
Näin ensikerran Oihonnan,
Sun silloin mereltä sain.
Sä pien' olit, kuitenkin
Vapaana, ehjänä vaarasta.
Sä rosvon sylissä itkit
Ja piilit povelle tuon.
Mutt' synkkänä, röyhkeenä
Ja vaatteet korvettuneina Darg
Jo kuolevaisena istui
Kuin haahmo laivalla vaan.
Hän lausuvi: "Kuningas,
Käyn unheen lepohon mielelläin,
Rukoilen vaan tämän eestä,
Mi yksin surevi mua.
Et nää hänen kasvoissaan
Mun vertani. Sillä ketään ei
Maan hylky, heittiö jätä
Velkansa perilliseks'.
Yöll' aallosta sain ma tuon
Kun kerran jouluna rantausin
Kupeelle Fjalarin linnan
Ja Vidarkallion luo.
Oo laupias hänelle,
Sä, jonka laupeus kuulu on.
Hän on se ainoa, multa
Ken saanut iloa on."
Kun kuningas kertoi noin,
Oihonnan silmä se kyyneltyi.
Mutt' kohden näkyjä muita
Se lensi kirkasna taas.
Näät, rannalla huuto nous'
Ja myrskyyn, ukkosen pauhinaan
Sekaantui kilpien kalske
Ja äänet sankarien.