Ja mustilla aalloilla
Jo kotka kiiteli usmain maan;
Kuningas aaltojen, Hjalmar
Nyt syntäs' Morvenihin.
Mutt' rannalla kotimaan
Jo Shelman seisovi joukko myös
Kuin kallio, jota aalto
Käy syösten hukuttamaan,
Ja tappelu syntyi nyt,
Nyt aalto kohtasi kallion,
Mies miehen kaasi ja ranta
Se verta vaahtosi vaan.
Mutt' ääneti innossaan
Oihonna seisoi ja katseli
Uljasta sankariansa,
Unelmin kaivattuaan.
Hän silmäsi innolla;
Kun hänen miekkansa salama,
Kuin pilven, Morvenin joukon
Lävitse aukasi tien.
Ja joukkopa Loklinin
Jo Shelman miehiltä voiton vie,
Mutt' silloin tappelu taukoo
Ja tyyneks' meteli käy.
Morannal se lausui nyt:
"Oihonna, miks' olet ääneti?
Miks' loppuu miekkojen melske?
Lie Morven masentunut?"
Oihonna se vavisten
Noin vastasi: "Isä, riemuitse!
Jo kohta laulujen Hjalmar
On haamu pilvissä vaan.
Hän horjuvi, kypärins'
On rikki, poikasi kolmen kanss'
Hän yksin sotivi. Tuota
Ihmeellä katsovat muut.
Gall iskevi keihäällään
Ja teräs Rurmarin välkkyvi
Ja Klesamorilla miekka
Kädessä verinen on."