Hän tappeli vihassa
Ja tulta leimusi silmänsä;
Hän veljein verestä vaati
Veristä kostoa nyt.
Ja miekkojen kalske soi
Ja Morven riemulla kuuli tuon,
Tuon kohta kuolevan kaiun
Ajoilta Ossianin.
Mutt' nostetun kätensä
Hillitsi Hjalmari, lausui noin:
"Sä nuorukainen, mä säästän
Taruille henkesi sun.
On aamusi ihana,
Sun päiväs' loistava kerran on,
Siis sovinnoks' kätes' anna
Ja loista sankarina."
Mutt' Klesamor vastineeks'
Löi häntä miekalla nurjalla;
Taas syttyi tappelu, silmä
Nyt sammui Klesamorin.
Sä aaltojen neitonen,
Miks' vuotaa kyynele silmästäs'?
Kaatunut eipä, Oihonna,
Sun jalo sankarisi.
Hän kätteli vanhusta
Ja lausui: "Yksin, oi isä, sä
Jäit mun ja pimeyn kanssa
Vierasta tottelemaan.
Nyt rannalla Morvenin
Ei hengi pojistas' yksikään;
Ne kuolon saivat jo kaikki,
Ne haudan unessa on."
Hän päätti. Mutt' kirkkaana
Taas loisti otsa Morannalin,
Ja pilvet rauhattomuuden
Kasvoiltaan hälvenivät.
"Nyt pelvotta," lausui hän,
"Voi mennä kuningas Morvenin
Pois tähtitarhojen suojiin,
Isäinsä henkien luo.