Mun muistoni puhdas on.
Ei poikain tähden mun haamuni
Yön suojaan tarvitse piillä
Kun kohtaa Finjalin se.
Mun hautani, tyttärein,
Tee hiekkaan, jossa mun poikani
Nyt lepäävät. Pane patsas
Yhteinen kummulle sen.
Sä jaloa vierasta
Ilolla seuraa ja muista myös
Morannalia ja kuule
Kun kiitos hänestä soi."
Ja harmaja päänsä nyt
Se painui, silmä se sulkeutui,
Ja ruhtinaan jalo henki
Nyt pilvikotihin nous'.
Viides laulu.
Ihminenkö ryntäis' teitä vastaan?
Niinkuin tähdet, te hymyytte
Ihmisvaiheiden sumun halki meihin,
Joiden johto teille on leikkityö.
Fjalar kuningas ol' vanhennunna,
Hiljaa vaan eli linnassaan,
Kaukaan aikaan nähnyt ei ollut maataan
Eikä ilmaa vesien henkinyt.
Päivä oli noussut kirkkahana
Äsken aaltojen kylvystä,
Loistehensa vanhenematon koitti
Niinkuin ennen vieläkin salihin.
Kuninkaan nyt mieli kevyt oli,
Kirkkaat ol' hänen kasvonsa;
Muinaisaikain muistoja myrskyisiä
Sankarvanhuksille hän kertoi nyt.
Äkisti hän katkas' kertomansa,
Nousi jalona seisaalleen;
"Pian," lausui, "vierivät voiman hetket,
Muistoillen on päiviä kylliksi.