Kesytetty maa ja ihmisluonto
Raakuutehen ei taivu nyt.
Miekalta on temmattu pois jo valta,
Wäkivallan laki on voittanut
Lempeys ja kunto menestyvät,
Saapi kunnian rauhan työt.
Niin on Fjalar valtansa järjestänyt,
Eikö hän oo täyttänyt valaansa?
Uhkaus, min toit sa jumaloiltas'
Savun lailla on haihtunut.
Poikaani ei sisaren syli sulje,
Tahratoin mun harmaja pääni on.
Syvyys kätkenyt on tyttäreni,
Aaltoin selkiä ajelee
Hjalmar voittoon voitosta onnellisna,
Wirheetönnä, kuulusa poikani.
Viel' yks' lupaus on täyttämättä,
Täytettävä se ompi nyt.
Maksamahan velkasi tule, Dargar,
Weres' vaadin minä sun valhestas'."
Wanha tietäjä nyt kuninkaasen
Katsahti sekä lausui noin:
"Kerran katoo multakin elon kuorma,
Eikä aikaisin tule kuoloni.
Ihmiskohtaloita kyll' oon nähnyt,
Niitä kokenut itsekin,
Jonkun hetken kärsinen vielä elää,
Sen mä pyydän tähtesi, kuningas.
Wiivy kostoinesi kunnes joutuu
Todistaja sun voittosi.
Wiivy kunnes Hjalmar, sun kunniasi,
Joutuu tänne, kaukana ei hän oo."
Niin hän lausui, vaikeni ja merta
Kohden ojensi kätensä;
Joukko Fjalarin ilohuudot nosti:
"Purret Hjalmarin jopa näkyivät."
Hjalmar näkyi. Tiellä siintävällä
Laivat lensivät kotiin päin.
Purjeet loistivat yhä likempänä,
Vaahto välkkyi pursien laidoilla.