Mutt' ennenku hautahan hän
Jaloudessansa vajonnut on, hän saa
Oppia, kuinka taivaan voimat
Tekevät tyhjäks' tuumia ylpeitten.
Hän, säätäjä onnen ja lain,
Näkeepi suvun Fjalarin sortuvan
Häpeähänsä, hänen poikans'
Ainoa siskoa lempivi vaimonaan."
Sai salihin äänettömyys.
Niin näytti vaan kuin käytyä rakeiden
Tyyneys taas kun leviääpi
Kylmänä mannerten lumipeitteille.
Mutt' kuningas vaaleana
Nyt istui, huulet vaan vähän värähtäin.
Kov' oli sota sydämessä,
Malttaen mielens' lausuvi viimein hän:
"Mun luokseni tuokaatte
Mun Hjalmarini, Gerdani vieno myös.
Heidät mä tahdon nähdä, heistä
Valita toisen kuoleman saaliiksi.
Näät, tietäjä, millinen oon;
Vie tervehdykseni jumaloillesi,
Tutki, he kaiken uhrasitko,
Ennenku kaikkivoiviksi tottuivat.
Nyt yöhösi palaja taas.
Kun Fjalar kerran henkensä lopettaa,
Palaja silloin, miekaltansa
Palkkasi saat sä synkästä valheestas'."
"Et, ruhtinas, käskenyt oo
Mua turhaan" Dargar lausui, "ma palajan.
Luetut ovat elon hetket,
Päättyvät on ne meiltäki. Hyvästi!"
Pois tietäjä tyynenä läks'.
Mutt' saliin lapset kutsutut neito toi,
Läheni kuningasta, nosti
Lapsoset hiljalleen isän polville.
Ei riemua kuulunut nyt,
Ei maljaa juotu, haudanpa hiljaisuus
Valtasi huoneen, katseet luotiin
Vapisevaiset ääneti Fjalariin.