Täällä viipyi, kunnes kaikk' ol' hiljaa;
Haudalle nyt astui, valkoliljaa
Tuoden, jonka uhras vainajalle
Vehmaan nurmen alle.
Uskollisna istuin itki siellä,
Päivän maillehenkin mennen vielä,
Sittekin kun öinen vaalas tähti
Taivahille lähti.
Aamusella löyttiin sieltä sitten;
Kuivunut ol' lähde kyynelitten,
Vasten halaamaansa ristipuuta
Painoi kylmää suuta.
Friggalle.
Et mua, Afrikan vuo, viehätä kullallas!
Etsi helmeäs en, kiiltävä mailman-mer'.
Friggan sy'än mua viettää,
Silmän kyyneliss' ilmestyin.
Oi, kuink' arvoton ois maalima ääretöin
Kulta-aurinkoneen, kiiltävin hempuineen,
Mailman suhtehen, jonka
Hehkuin tuon kera helmailen!
Minkä maasta hän sai, tai mitä taivas soi,
Helpomp' ei erottaa, kuin mitä taivaallen
Pohjan maalasi ilta
Taikka ruusukas aamunkoi.
Huimaa sielua, kun katselen silmiin tuon!
Niinkuin nähtävinäin ois meri pohjatoin,
Kunnes hortoni haihtuu
Huulten purppurasuudelmaan.
Missä kasvanut oot, enkeli armas sie.
Kunnes laskeutuin loit valohengelles
Friggan armahan haamun,
Maisen matkani kaunistain?
Tie jos pilveytyy, pistävi ohdakkeet,
Tai jos painaen ies henkeä huolettaa, —
Oi kuink' autuas rientää
Silloin armahan rinnallen!