Jalkaan' hempivi maa vienona kuin kevätuul',
Kuplan-helppona on maaelo murheineen,
Suonet aaltona tuutii
Sielua taivahan autuuteen.
Nuoruus.
Valloista, kut hallitsevat maata,
Surma yksin kruunuaan voi taata;
Hänt' ei syöstä, hän ei säästää saata,
Ei sen kalpaa ruoste syö.
Jos sua kauhistuttaa Tuonelainen,
Vietä *hetken* juhlaa, nuorukainen!
Tiedä: kasvaa voi yks' hetki vainen
Ikuisuuden elämää.
Hetki omii taivahan ja maankin,
Maan ja taivaan siinä maistaa saankin;
Suurra ääretönnä, oltuaankin,
Voi se jäädä muistillen.
Mutt' ei hetki *aatteen* säädelmissä
Nouse niin kuin *tunteen* temppelissä;
Tunne yksin korjaa sekunnissa
Kylvöt vuosituhanten.
Riemuitkos! oi, suontes tyrskiessä
Taivaan laina kukkii keväimessä,
Kun sun nuoren rintas pyhyydessä
Tunne terve hehkuu vaan.
Vaan ne hiipuu, sammuu vähitellen
Hetket, riemun suojat sydämellen;
Vanhenet; oi, kevääs antimellen,
Nuorukainen, arvo suo!
Kons' on kevähiä, nauti näitä!
Eipä vältä kukkas syksyn säitä,
Pitkä talvi-yös on: ei sen jäitä
Nouse päivyt sulaamaan.
Miksi suotta itselles luot vaivat?
Lyhyen riemupäiväs maahan kaivat
Oikuin, huolin, jotka juoda saivat
Sydänvertäs lämpimää?