Onnen hetkiä muistellet:
Lintuin lauluja lehto soi,
Kunnas lempi-templinämme
Kaunis kukkia tuoksui.
Muistatkos: syli sulki sun?
Muistatkos: sydän etsi sua?
Muistat: muiskuhuulillamme
Hiljakseen valat untui?
Silmäs kun näki silmähäin,
Tunne vastasi tunteesen,
Silloin valvonnan ol' aika;
Luokoon nyt uni unheen!
Uinu, syömmeni rauhaton,
Riemut unhota, murheet maan!
Toiveet ei saa rauhaas sortaa,
Untas ei unihaamut.
Lapsuuden muistoja.
Ma muistan ajan, muistan aina sen,
Kun elon aamu punas poskipäitä,
Poveeni hentoon kasvoi kukkanen,
Jonk' kauno peljännyt ei myrskysäitä.
Kuink' olin viaton ja autuas,
Kuin pilven päällä aamun ensi ruskat,
Iloni niinkuin taivas kuulakas,
Kuin kastehelmet haihtui helpot tuskat.
Kaikessa näytti riemu elävän;
Hymyili maa, kuin kantais enkelit sen,
Ja aallotar ja tuulet keskenään
Iloisna lasna telmi kuin ma itsen.
Vaan kohta poistuit, lapsuus ihanin;
Et sydämeeni koskaan enää loista.
Ain' uus' on metsän somuus keväisin, —
Elomme vaan ei kuki kertaa toista.
Ah, turhaan, kun sen kukka surkastuu,
Sen juurta kastaa kyyneltulvin kaipuu;
Surkastuneelle aukee haudan suu,
Ja varsi kylmän äidin helmaan vaipuu.