Ruusu rukka
Riutuu aikaisin;
Loistaneeko ihmiskukka
Tuota kauemmin?
Sorjana se taimii, väikkyy,
Poski hohtaa, silmä läikkyy,
Vaan jos viima sattuu vartehen —
Surkastuu se, kuolee kalveten.
Sä ku maasta
Soit mun valvahtaa,
Kukkais kesken ilman saastaa
Suo mun heloittaa!
Jotta, suven mennen multa,
Kätkis jokin enkel kulta
Muistelmiinsa, maasta saamihin,
Sen kun täällä hiljaa vehmastin.
Kotiin-tulija.
Auhtaamp' et ois,
Välke, jos tähti sun lois!
Tul', jota luo kotilies',
Yössäkö välkyt sä vaan?
Johdata eksyvä mies
Onnelan valkamahan!
Yö valon vie,
Synkkä ja kylmä on tie,
Kolkkona talvi ja jää
Peittävi metsän ja maan;
Liedellä on suvisää,
Liedellä lempeä saan.
Joudu jo, mies!
Ehkäpä toiste, kun ties
Päin kotisuojia käy,
Arkana silmäsi on,
Sielt' ilotulta ei näy,
Kylmä on yös, iloton.
Eloni.
Haudan reunall' otelmaa,
Tyrsky-merten kuljentaa,
Riento kaukaisuutta päin —
Tuota oot sa, elämäin.
Laivur' silmäs' aalloillen
Innoissaan ja toivoen:
"Tahdon ruskopilven taa!
Siellä siintää kaunis maa;
Siellä saavun onnelaan,
Riemun, valon valkamaan." —
Purje paisui, toivo kiils',
Aavaa merta laiva viils'.