Toisen sulhon ma valikoin,
Johon aina ma luottaa voin,
Jok' ei, suven suudeltuaan,
Karkaa syksyllä matkojaan.
Tullos, kuolo! sydämmein suo
Uinahtaa sinun rintas luo!
Vaikk' on itkusta so'ennut
Tyttös, poskensa valjennut,
Vaikka ruusus on vaalaskin,
Tullos, kuolema suloisin!
Syys-ilta.
Kuink' kaikki kuihtui, riutui, kuoli! Oi!
Miss' on nyt ihanuus, min kesä loi?
On metsä vaiti, laakson kukka turtuu,
Ja mainen elo öiseen hautaan murtuu.
Vaan, silmä jättää haudan riemuten,
Ylempi mailma koittaa toivollen,
Maan synkistyissä tähtitarhat läikkyy,
Ikuisna tuolta hengen koto väikkyy.
Näin aaveksuin, syys-illoin katselen,
Kuink' koivun lehti lentää jäätyen,
Paljasta rantaa kuvaa lahden kalvo
Ja valkopilven päällä kuuhut valvoo.
Odotettu.
Koton' äiti askaroi,
Sisko istuu ommellen,
Veikko riistaa ajelee,
Itse, käsi poskellain,
Istun täällä, haaveksin.
Oi, miss' oot sa, armahin,
Jot' en nähnyt, tunne en,
Jota kaipaan, varron vaan?
Muisto.
Taaskin käy mun yksinäisen luona
Ystävät nuo mennehet ja kalliit,
Autuuteni aikaiset nuo haahmot,
Mökki lammin luona, metsä, vuori,
Leikit, laulut, riemut, unelmat ja
Ensi lemmen kukkais-huokaukset!
Oi! ma mietin luonnon lempeyttä,
Että kaivatessa meill' on muisto,
Josta entis-onni hellä, vilvas
Niinkuin aamukaste sydämmelle,
Keskipäivän paahtaessa, vuotaa.