Istuin tuijotellen kulmain alta;
Hauska varpu tuon näk' akkunalta,
Nokki hiljaa ruutuun lausuen:
"Poika, suru pois! Oo iloinen!
Kevään antamasta siemenestä
Tai jos saan ves'piskon nietoksesta,
Taikka lemmen äänen kullaltain,
Hyv' on ollaksein kuin jumalain!" —
"Varpuis-kulta, onkos siivet mulla
Maasta lentää taivaalle kuin sulla?
Voinko äänell' lempein ilmoittaa?
Ja, mi kurjint' — onko hempukkaa!"
Unelma.
Uuvuksissa uinuin vuotehelle
Uness' unhottaaksein huolet, kaipuut;
Hiipi uno pääni-alukselle,
Kuiskien mun korvahain nyt näitä:
"Nouse poika, tääll' on kaunis neito,
Avaa silmäs, saatpa hältä muiskun!"
Riemuiten ma avahdihin silmäin.
Miss' on unelma? Kuin usma mennyt.
Minne tyttö? Maiden merten taakse.
Missä muisku? Ah, vain kaipuussani!
Halveksittu.
Vieretysten tähkät keinuu,
Päällekkäin on tähkäin jyvät;
Niin sun sanas joutavinkin
Versoo hartaass' sydämmessäin.
Julma, kiittämätön poika,
Maamies korjaa elons' itse;
Siepä kylvät vain, ja elon
Heität taivon lintusille,
Heität tuulten tuiskupäille.
Kukkaiskauppias.
Neljän vuoden vanha poika
Rannall' ol' ja vanhin sisko.
Poika vuoli kaarnalaivan,
Ahtoi siihen kukkalastin,
Miehiks värväs muurahaiset,
Virkkoi niiden katteinille:
"Lähde nyt, sä laivur' uljas,
Purjehdi ja palaa jälleen.
Myy tää lasti muille maille
Milloin kultaan, milloin helmiin,
Milloin muihin koruloihin!"
Keltatukkaa silitellen
Sisko huoahdellen lausui:
"Neljävuotiaana myyt nyt
Rannan kaunokukkasia.
Neljänkolmatt'-ikäisenä
Myynet neitten sydämmiä
Milloin kultaan, milloin helmiin,
Milloin muihin koruloihin."
Suru ja ilo.
Suru ja ilo kahden
Sydämmessän' asui,
Toisess' suojass' suru,
Toisess' suojass' ilo.
Riidoin keskenänsä
Ollen leppymättä,
Milloin toinen vallits'
Yksin, milloin toinen.
Sitte tultuansa
Hän tuo ainut sinne
Auaissut lie oven,
Laskenut nuo yhteen.
Suruni autuutt' on nyt,
Iloni vieno murhe.
Perhosanoma.