9.
Sulhasensa polvell' itki neito,
Vaikeroiden kovaa onneansa:
"Viime-yönä, armas nuorukainen,
Paloi multa mökki, kaikki karja,
Kaikk' mit' oli omaa ilman alla".
Poika riemumielin itseksensä
Mietti: "Joskin armaan mökki paloi,
Kahta mieluisamp' on mökkin' hälle;
Joskin karjat kaikki hältä hukkui,
Kahta hauskemp' on mun karjan' hälle;
Jos hält' ilman alta kaikki hukkui,
Kahta, kahta kalliimp' oon ma hälle".
10.
Sirkkupari pesän laati puistoon.
Kevääll' yhtäpäätä lauloi koiras,
Kesäll' alkoi harveta sen laulu,
Syksyll' laulu vaikeni silt' aivan.
Miksi? — Sillä kevään kestäessä
Muisti hän vaan kultaans' armastella;
Mutta kesän tullen karttui huolta
Pesästä ja pikkupoikasista,
Syksyn kanssa saapui synkät päivät
Ynnä kaipuu siirtää kauas täältä.
11.
Oi suviperhot te,
Oi sulokukkaiset,
Vihreät pensaat, puut,
Surkastukaa pian pois!
Nuoruuden kuvat te,
Rakkauden kuvat te,
Surkastukaa pian pois!
Myytynä vanhallen
Lempiä teit' en saa.
12.
"Joutuun kevät karkaa,
Joutuisammin kesä,
Syksy kauan viipyy,
Kauemminkin talvi.
Kohta, kauniit posket,
Tekin surkastutte." —
Poika tuohon vastas:
"Syksylläkin kevään
Muistot ilahuttaa,
Vielä talvis-ajan
Kestää kesän viljat.
Karatkoon vaan kevät,
Kuihtukoon vaan poski,
Nytpä lempikäämme,
Nytpä suudelkaamme!"
13.
Aituusen nojaten,
Neitonen vieressään,
Niittyä silmäillen
Lyötyä poika näin
Virkkoi: "Pois kesä riens',
Kukka jo kuihtui pois;
Vaan soma poskes on,
Liljut ja ruusut siin'
Ennellään vesovat".
Taas suvi saapui; nyt
Siin' oli yksin hän:
Poiss' oli tyttö, — maan
Helmahan kuihtunut;
Nurm' oli vihree taas,
Kukkiva, kaunoinen.