24.
Rannan kuusten alla poika kirmas
Laulu kuulun Saimaan lahdelmalla.
Tuon näk' Ahti aalto-asunnostaan,
Katsoi sorjaa poikaa rakkain silmin,
Halus häntä viekoitella luokseen.
Ukkona nyt ensin nous' hän maalle.
Mutta vilpas poika häntä karttoi;
Nuorukaisna sitten nousi maalle,
Mutt' ei vilpas poika vartonutkaan;
Vihdoin virmaks varsaks muuttununna
Nous' hän maalle, puiden kesken hyppi.
Poika kun nyt virman varsan huomas,
Astui hiljaa tuota kohden kutsuin,
Äkist' tarttui harjaan, hyppäs selkään,
Mielitellen reimaa ratsastusta;
Mutta piiramassa Ahti karkas
Sorjin saaliinensa syvään aaltoon.
Tul'pa poian äiti alas rantaan,
Itkien ja surren etsi lastaan.
Tuon näk' Ahti aalto-asunnostaan,
Katsoi sorjaa naista lempi-silmin,
Halus häntä viekoitella luokseen.
Ukkona nyt ensin nous' hän maalle,
Mutta murheellinen vaimo karttoi;
Nuorukaisna sitten nousi maalle,
Mutt' ei murheellinen vartonutkaan;
Vihdoin vilppaaks poiaks muuttuneena
Iloiten hän kellui lainehilla.
Äiti, nähden lapsens' ikävöidyn,
Aaltohon tuon syliin oitis syöksyi,
Pelastaa hänt' tahtoin surman suusta;
Mutta piiramassa Ahti karkas
Sorjin saaliinensa syvään aaltoon.
25.
Saarijärven salomailla Paavo
Asui hallan-arkaa taloansa,
Viljellen sen maata ahkerasti;
Mutta Luojalt' uotteli hän kasvun.
Vaimoineen ja lapsineen siell' asuin
Hiessä söi hän näine niukkaa leipääns,
Oji soita, kynti sänkee, kylvi.
Kevät tul' ja hanki suli maasta,
Lähti sen kanss' orahia puolet;
Kesä tul' ja raekuuro raivos,
Se löi maahan puolet tähkäpäitä;
Syksy tul' ja halla loput otti.
Paavon vaimo nyhti tukkaans' sanoin:
"Paavo ukko, kovan onnen orja!
Turvaa sauvaan! Herra hylkäs meidät;
Kovaa kerjuu, kovempaa on nälkä."
Paavo vaimon käteen käyden virkkoi:
"Herra koettelee vain, meit' ei hylkää.
Leivo leipään pettua sa puoleks,
Ojia luon ma toisen verran lisää,
Mutta Herralt' uottaa tahdon kasvun."
Vaimo leipoi leipään pettua puoleks',
Ukko kaivoi ojaa toisen verran,
Lampaat möi ja jyviä osti, kylvi.
Kevät tul' ja hanki suli maasta,
Siin' ei orait' yhtään lähtenynnä;
Kesä tul' ja raekuuro raivos,
Se löi maahan puolet tähkäpäitä;
Syksy tul' ja halla loput otti.
Paavon vaimo rintojansa lyöden
Lausui: "Paavo, kovan onnen orja!
Kuollaan pois! jo Herra hylkäs meidät;
Kovaa kuolo, kovempaa on elää."
Paavo vaimon käteen käyden virkkoi:
"Herra koettelee vain, meit' ei hylkää.
Leivo leipään toinen verta pettuu,
Ojat luon ma kahta syvemmäksi,
Mutta Herralt' uottaa tahdon kasvun."
Vaimo pani pettua toisen verran,
Kahta syvemmäks loi ukko ojat,
Lehmät möi ja jyviä osti, kylvi.
Kevät tul' ja hanki suli maasta,
Siin' ei orait' yhtään lähtenynnä;
Kesä tul' ja raekuuro raivos,
Se ei lyönyt maahan tähkäpäitä;
Syksy tul' ja halla, pellost' etääll',
Leikkaajalle säästi kultaviljan.
Polvilleen nyt Paavo vaipui, lausuin:
"Herra koettelee vain, eipä hylkää."
Polvilleen myös vaimo vaipui, lausuin:
"Herra koettelee vain, eipä hylkää."
Iloissaanpa miehelleen hän virkkoi:
"Paavo, käy nyt sirppiin riemumielin!
Nytpä onnen päivä meille koittaa,
Nytpä joutaa heittää pettu pois ja
Rukiist' yksistänsä leipää tehdä."
Paavo käyden vaimon käteen virkkoi:
"Vaimo, sitä koetella vain kestää,
Jok' ei lähimmäistä hätään hylkää.
Leivo leipään pettua sa puoleks,
Halla otti naapurilta viljan."
26.
Neidoll' oli äidiltänsä muisto,
Helmilöillä sommiteltu solki,
Timanteilla kaunisteltu kallis.
Saipa kaksi kosijaa nyt hälle:
Uljas, rikas, mahdikas ol' toinen,
Vaan hän mieli neidon helmisolkee.
Toinen taasen kaino ol' ja köyhä,
Vaan hän mieli neidon sydän kultaa.
Äitipuoli tyttärelle virkki:
"Käy sä rikkahalle, hylkää köyhä!
Ihanampaa kulta on kuin köyhyys."
Neito itki, kielsikin — mut' turhaan.
Vaan kun kuulijaisten aika joutui,
Silloin äidin luon' ei neittä nähty,
Pihall' ei, ei puiston siimeksessä,
Vaan hän seisoi järven rannikolla.
Sinne äiti ehti, sulho saapui,
Lempeell' äänell' lausuin neitoselle:
"Tullos myötä riemu-kemuloihin,
Kuulutusta ottamaan nyt käymme!"
Silloin neito vyöstäns' otti soljen,
Sai sen valkosormihinsa, lausuin:
"Kell' on vähä, hänpä vähään tyytyy,
Kell' on paljo, hän vaan vaatii lisää.
Tuhannen on vuotta meri niellyt
Antiloita, aartehia syönyt,
Vaatii vielä multa kultasoljen."
Näinpä virkkain rannikolta kauas
Aaltoihin hän kultasoljen suori.
Mutta sulho suutuksissa läksi,
Suutuksissa äitipuoli soimas:
"Onneton, oi mitä oot sa tehnyt?
Korkeutt' et toivoa saa enää,
Mökissäs ei enää kultaa kiillä,
Solkeas et enää näe sä koskaan."
Hymysuin vaan lausui jalo neito:
"Paremp' elon onni korkeutta,
Lempi-elo kultaa kallihimpi,
Armaan sydän solkee armahampi!"
27.
Suur' ol' hämäläinen Ojan Paavo,
Suur' ja aimo Suomen urholoissa,
Vankka niinkuin vuori, jolta hongat
Nousee, nopsa, voimakas kuin myrsky.
Mäntyjä hän juurinensa tempoi,
Kontioita kourallansa kaasi,
Hevon nosti korkeen aidan yli,
Röyhkeet miehet kaatoi niinkuin korret.
Nyt se seisoi vahva Ojan Paavo
Suurna uljastellen käräjissä.
Pihalla hän seisoi kansan kesken
Niinkuin pitkä honka männikössä.
Vaan hän nosti äänensä ja haastoi:
"Onko täällä ketään vaimon saamaa,
Ken mun pidättää vois tässä kohden,
Hetkuisen vaan liikkumasta estää?
Ottakoon se het' mun talon' rikkaan,
Saakoon hän mun aarteen' hopeaiset,
Karjani hän saakoon, hälle omaks'
Sieluinein ja ruumiinein ma rupeen."
Kansalle näin Ojan Paavo lausui.
Mutta seudun sulhot peloissansa
Ylpeen ympärillä seisoi vaiti,
Eikä kukaan astunut tuon eteen.
Lempien ja ihmetellen katsoi
Tienoon neidot nuorta sankaria;
Sillä uljas Ojan Paavo seisoi
Niinkuin pitkä honka männikössä,
Silmä säihkyi niinkuin taivaan tähti,
Otsa loisti kirkkaana kuin päivä,
Keltatukka valui olkapäille,
Niinkuin virta välkkyy vuoren päällä.
Mutta naisten parvest' astui Anni,
Ihanaisin seudun neitosista,
Kaunis niinkuin kevät-aamu nähdä.
Astui reimast' Ojan Paavon ääreen,
Kaulaan kietoi pehmeät käsvartens,
Hintansa sen rintaa vasten painoi,
Poskensa sen poskehen hän liitti,
Niin sen käski riistää itsens' irti.
Vankka poika tunsiin voitetuksi.
Hätkähtää ei voinut paikaltansa,
Horjuen vaan lausui neitoselle:
"Anni, Anni, hävinnyt oon vedoss':
Ottaos sä het' mun talon' rikkaan,
Saaos sä mun aarteen' hopeaiset,
Karjani sä korjaa, omaks sulle
Sieluinein ja ruumiinein ma rupeen."
Kahleissa.