Ruskeen virran pohjast' onki
Poika helmilöitä, löysi
Helmen sinisen kuin taivas,
Pyöreän kuin taivaan tähti.
Mutta helmess' impi piili,
Impi lausui rukoellen:
"Heitä helmes, poika, alttiiks,
Särje salpa, suo mun mennä;
Suon sen sijaan vapaudestain
Kiitollisen katseen sulle."
"Ei, kautt' taivaan, tyttö kulta!
Helmi siks' on mulle kallis,
Kärsi kahlettas vaan hiljaa,
Moni kärsi kovempaakin."
Tyttö rikkoi hiljaa kuoren;
Armaana kuin aamurusko
Poian vieress' yleni impi,
Kultakutrit otsaa varjos,
Ruusun rusko poskell' loisti. —
Vaiti, sulon hurmaamana,
Seisoi poika kolme tiimaa.
Kun ol' kolmas hetki lyönyt,
Hiljaa rukoillen hän lausui:
"Heitä, impi, sulos sikseen,
Särje salpa, suo mun mennä,
Suon sen sijaan vapaudestain
Kiitollisen kyynelhelmen."
"Ei, kautt' taivaan, poika kulta!
Hempi siks' on mulle kallis,
Kärsi kahlettas vaan hiljaa,
Kovempaa jo moni kärsi."
Varhainen murhe.
Siskolles iloselle ruusun taitoit,
Unikon itselles.
Ruusu tietää, tyttö, eloa, lempee,
Unikko kuolemaa.
Etkö rinnan riemuj' aavista, — vai,
Kalpee enkeli,
Lausu, viidentoista vanhall' liekö
Murhett' ilmoittaa?
Tytön vuodenajat.
Talvi-aamull' astui tyttö
Harmaisessa lehdikossa,
Kuihturuusun näk' ja lausui:
"Ällös surko, kukka rukka,
Ett' on armas aikas mennyt!
Elänyt ja lempinyt oot,
Sull' on ollut kevätriemus,
Ennenkuin sun talvi sorti.
Kovempaa mun kokee syämmein,
Joll' on suvi ja talv' yht' aikaa:
Poian silmä on sen suvi.
Äidin silmä on sen talvi."
Yhtäläisyyttä.
Kuin monta aaltoo järvell' asuu,
Aatosta monta sydämmessäin!
Ne näyttää karkaavan — ja jäävät,
Pois kuolevan — ja syntyy jälleen,
Niin erillään — ja sentään yhtä,
Niin useat — ja sentään samat! —
Samasta vuosta samat tuulet
Ne nostaa kaikki,
Samasta rinnast' tuottaa kaikki
Ne sama lempi.
Lintu.