Kumartaen nöyrimmästi
Jalon päänsä, katsahtaen keisarinnaan
Vastas' ruhtinas Potemkin
Puoleks toden, puoleks leikin lausehilla:
"Yhden vaan mä neuvon tiedän,
Neuvon ainoan, se käytetyksi tulkoon:
Keisarinnamme, Te kallis
Meille kaikille, viel' eläkäätte kauvan." —
Tuolle lausehelle hetken
Hymyili nyt keisarinna, mutta kohta
Muuttui todeks hellä hymy
Ja hän huokaili ja lausui taasen:
"Vaimo olen, vaimon voima
Vaan on mulla; miehen kunto vaanpa voisi
Tätä ääretöntä valtaa
Oikeen muodostaa ja Venäjätä nostaa
Maineesen ja kunniahan.
Suuri Pietari, jos hengelläni voisin
Sua haudastasi ostaa!
Te Bestuschew, vanha sota-kumppalinsa,
Muisto hänen ajoistansa,
Kerallani varmaan tekin kuolisitte
Edestä noin suuren voiton?"
Siihen vanha sankari nyt kyynelsilmin
Vastas noilla lausehilla:
"Keisarinna, tällä päällä talvisella
Henkeä en taida ostaa
Ainoaksi hetkiseksi Pietarille,
Taitaisinko, tuossa ois hän
Edessänne, lausuis: jalo tyttäreni,
Sun on valta, mä jo lepään,
Pietari ei Venäjätä rakastanut
Ole enemmin kuin säkään,
Hänen voimansa oil rakkautensa."
Keisarinna Katarina
Venään emo mainio, hän silmihinsä
Sai nyt riemu-kyyneleitä;
Lausui noin: "tän' aamun' onnellisna tahdon
Muiden onnea mä nähdä.
Ruhtinas Potemkin, vaunujamme esiin
Tuottakaa, nyt halajan ma
Käydä noita kaunihita kartanoita
Tuolla kaukaa katsomahan."
Mutta tuosta hämmästyen ruhtinatar
Ehättihe vastaamahan:
"Kallis keisarinna, kapeat on polut
Peltoin poikki juoksevaiset,
Vaunuilla ei vaaratta voi päästä tuonne
Perille tuon pienen kylän.
Syy on mun, jos halunne ma arvannunna
Oisin, tie ois korjattuna."
Keisarinna hymyellen siihen lausui:
"Siitä haittaa ei, Natalia!
Koska, niinkuin täällä, ihana on luonto
Kaikin puolin ympärillä,
Astun mielelläni, usein käyskelen mä
Matkoja myös pitempiä.
Lähtekäämme!"
Ruhtinatar polvillensa
Lankesi ja rukoeli:
"Armas keisarinna, valitkaatte muuta
Huvitusta; aamu-usma
Kadonnut on tuskin, tuima tuulen henki
Terveytenne turmeleepi.
Rukoukseeni miljoonat yhdistyvät,
Kuule meitä armossasi!"
Keisarinna lohduttaen siihen lausui:
"Ole huoleton Natalia!
Tätä ihanata ilmaa Pietarissa
Harvoin mulle ompi suotu.
Nouskaa, seurueni, hyvä emäntäni
Tien on meille osoittava."
Noita lausuin oil hän heti lähtöön valmis,
Häntä seuras äänetönnä
Ruhtinatar, sekä ruhtinas Potemkin,
Myös Bestuschew, vanha kreivi.
Päässä kapean ja pitkän tien oil kumpu
Peltoin viljaa kasvavien
Keskellä, jok' esti matkustajan silmää
Asunnoita näkemästä.
Keisarinna saapuin kummun kukkulalle
Keksi kylän, mutta eipä
Majoja, vaan vaattehille maalatuita
Majain kuvia hän keksi.
Lähtein noita katsomaan hän niiden takaa
Löysi nurmi-hökkelejä,
Akkunattomia, aivan autioita,
Pimeitä kuin petoin luolat.
Nure vilahteli hänen huulillansa,
Säde silmässänsä, kun hän
Vaalenevaan ruhtinattarehen kääntyi,
Puhui hälle katkerasti;
"Ken on maalannut nää majat, kyllä kauniit
Loitommalta silmäellä?
Hovini teatterihin hankittava
On tuo jalo taideniekka.
Mutta, ruhtinatar, kutka asuu näissä
Maalatuissa hökkeleissä?
Ihmeksien olen riemuitsevaa kansaa
Näillä seuduin kaivannunna.
Onko täällä kansan tapa paeta, kun
Valtiatar lähestyypi?"