LEIOKRITOS.
Ne arveluja.
LEONTES.
Arveluilla totuuden
Jos ostat, ei se ole kallishintainen.
LEIOKRITOS.
Sun kuninkaaksi olen voinut synnyttää,
Mut hallitsijaks' en.
LEONTES.
Niin munkin luulon' on.
Jos hallitsijan kaikkeen tulee käskeä,
Mut kuninkaan vaan siihen mik' on jaloa.
LEIOKRITOS.
On kuninkaankin täytyminen hallita.
LEONTES.
Oot kauvan hallinnut, nyt ole kuningas!
LEIOKRITOS.
Mua rohkenet sä, nuorukainen, oikaista
Ja nuhdella, vaikk' en mä pyydä neuvoas.
LEONTES,
Suo minun suoraan puhua ja kuuntele
Sanoja kerran, joit' ei sotke myrkyllään
Ei pelko, eikä vilppi, eikä imarrus,
Sä mitä pyydät? Valtaa, hallitusta vaan
Ja tahtos täyttämistä, se on tarkoitus,
Jot' arvaat suureks, johon pyrit, katsoen
Jokaista siihen viepää tietä oikeaks.
Mut mitä suurta tarkoitat? Sun hyötyäs
Vai kansanko? Mä sua tarkastanut oon:
On rauhas rauennut, on päiväs huolinen,
Yös levoton, ja otsas, ennen selkiä,
Nyt vihan, pelvon pilvihin on peittynyt.
Se onko onnes? Kansaas olen katsonut
Ja miten jalomielisiä poljetaan,
Uskollisuus ja totuus kauas kätketään
Valosta päivän niinkuin suuret rikostyöt;
Hävyttömyys ja väkivalta ylpeilee
Ja nielee saaliinsa ja pyytää lisää vaan.
Se onko kansan hyöty? Vaiko toivonet
Sä aikaa parempaa, jon' oisit vapaana
Avusta oston-alaisien ystäväin?
Se milloin tullee. Sama pelko aina vaan
Sun mieltäs karvastaa ja sua pakottaa
Niin hallitustas aina käyttämään kuin nyt.
On kuningasten entisten kaikk' ystävät
Pois häädettävät ennen kuin sä huoletta
Saat vallita. Mut mahdollista onko se?
Voit vainuella villipetoin jälkiä,
Mut miten rakkautta vainuta, jok' on
Salattu suoniin, sydämmihin ihmisten?
Ei auta siinä vainu koiran tarkimman.
Ja jos sä vuosisatojakin kokisit
Et koskaan voisi varmasti sä sanoa:
Ei elä ykskään Aiaan suvun ystävä.
LEIOKRITOS.
Oi hulluutta!
LEONTES.
No, varo ett'et myöhään vaan
Saa todeks nähdä mitä sanoit hulluudeks.