LEIOKRITOS.
Siis tahdotko ja vaadit, että pitäis mun
Pois heittää valtikkani, jonka ostanut
Kalliisti olen, lunastanut kaikella
Mun ruumiin' voimilla ja järjen nerolla
Ja murheettoman elonikin onnella?
Sen heittäisinkö joukkoon kenen hyvänsä
Otettavaks, ja käskijästä kuulijaks
Mä aleneisin? Oisko siinä järkeä?
LEONTES.
Ei niin, on valtikka myös hyvä, itse Zeus
Omansa kantaa, sentään ylimmäisenä
Jumalana hän pidetään ja palvellaan.
Ei kallis hinta ole vaivat, valvonta
Onnesta saada olla turva kansojen
Ja maiden riemu. Suureks sitä katson vaan,
Jok' uhrataan sen edestä mik' oikea
On jumalten ja ihmisien mielestä,
Jos Zeusin valtikkakin ois sen lunastus.
Siis kanna valtikkaas, jos sen sä käyttää voit
Niin ett'et lonkkaa Diiken pyhää käskyä;
Jos et, niin sitä kammoa kuin käärmettä;
Ann' ylhäisyyden, vallan mennä, säilytä
Mik' etevämpi valtaa ompi: tahratta
Elämän kunnia ja sielu viatoin.
LEIOKRITOS.
On helppo sille, jok' ei suurta tarkoita,
Vähintä loukkausta välttää, hän on juur
Kuin kilpakentän ulkopuolla seisova,
Jok' osaa naapurinsa hyvin varoa.
Mut joka nelivetoisilla vaunuillaan
On mennyt kilpa-ajoon, voiton kruunua
Omistamaan, on toinen laki hänellä.
Ei saa hän arastaa, jos joskus vitsansa
Käy hänen kilpakumppalinsa kasvoihin,
Jos vaununsakin ahtahassa käänteessä
Lyö kumoon eli särkee toisen vaunuja.
Mut tuommoista mä turhaan sulle selitän;
Se on kuin mereen hukkuneelle puhuisin;
Et käsitä sä mitään muuta aatosta
Kuin mikä omassa on päässäs kehinnyt,
Mut yhtä vaadin, sinun täytyy ymmärtää
Ett'et mun päätöksiini sotke omias
Ja ett'et pyydä muuttaa hallitustani.
LEONTES.
Oi isä, kuinka katkera on osasi,
Jos muakin sun täytyy peljätä.
LEIOKRITOS.
Jos niin
Sä mietit, päästä mua tästä murheesta!
Leontes, kauvan ei tää tila pysyne,
Jok' eroittaapi meidät.
LEONTES.
Milloin muuttunee?
LEIOKRITOS.
Kuin Aiaan suku tykkönään on sammunut.
NELJÄS KOHTAUS.
Edelliset. Rhaistes.
RHAISTES.
Sun käskyäskö, kuningas, nyt seurataan?