LEONTES.
No, nouda hänet!
HYLLOS.
Häntä tänne johdattaa
Voi ehkä saattajansa. Jos hän saapuu, pois
Mä mennä saanen.
LEONTES.
Kas, mun isän' lähestyy.
Nähnenkö unta, onko tuo Leiokritos,
Niin muuttunut, niin tyyni nyt ja iloinen
Kuin äsken synkkä, suruinen. Oi jumalat!
Mit' on nyt tapahtunut? Muuttaneetko on
Lähettiläät, vast'ikään tänne saapuneet,
Hyvillä sanomilla hänen mielensä.
Mä heiltä ihmetellen kuulin, ett' ois hän
Pelastamahan käskenynnä kaikkia.
Nyt ihme suurin kun nään hänen tuommoisna.
TOINEN KOHTAUS.
Leiokritos. Leontes.
LEIOKRITOS.
Leontes, jalo poikani! Kuink' edistyy
Sun jalo työsi ihmis-avun annossa?
LEONTES.
Yks, näät, on pelastettu meren vallasta
Mut kuolon ei.
LEIOKRITOS.
Hän näkyy syvään nukkuneen,
Ja paha ol' ett' apuamme viivytti
Nuo asiat ja pahin niitten suhtehen,
Jotk' aallot nieli. Ehkä kansalaisia,
Helleniläisiä ne oli. Orja vaan
On tää ja jos vaan katsoo hänen vaatteitaan,
On muukalainen, ostettu tai ryöstetty.
LEONTES.
Pukunsa, pedon pikemmin kuin ihmisen,
Sen luulon todistaa; mut katse kasvojaan,
Oi isä, liekkö Hellaan maassa syntynyt
Tuon valjun nuorukaisen kuvaa kauniimpaa?
LEIOKRITOS.
Haa!