LEONTES.
Mikä jalous on tuolla otsalla!
LEIOKRITOS.
Mi näky!
LEONTES.
Noiden silmäin kanssa sammuneet
On varmaan monet salamat.
LEIOKRITOS.
Oi ihmettä!
LEONTES.
Nuo huulet, uhkaavaiset vielä kuolossa,
Ja kuinka hellät kuitenkin! Hän varmaan on
Helleniläinen, vaikk' on kova onnensa
Hänt' asettanut halpaan tilaan.
LEIOKRITOS.
Olit laps
Kun Trojaan riensi sankarimme. Muistatko
Sä kilpiurost' Aiasta?
LEONTES.
On silmissäin,
Kuin öinen näky, laivasto ja sankarit;
Mä muistan lähdön riemut, valitukset myös;
Jaloa sankaria, joukon johtajaa
En muista.
LEIOKRITOS.
Tuohon nuorukaiseen silniäs luo.
Juur semmoinen ol' Aias, vähän vanhempi
Ehk' oli hän, mut kasvoiltansa pulskempi
Ja loistavampi voimissansa nuoruuden,
Vaan muuten kaikin puolin yhden näköinen,
Niin että hämmästyin kun hoidettavas näin.
LEONTES.
Voi, isä, meitä, voi, jos oisi sallimus
Eurysakeen nyt rantahamme saattanut.
LEIOKRITOS.
En tiedä minkä turmion hän meille tois,
Kun makais kuolleena kuin nuorukainen tää.