KANSA.
Ei meillä parempaa.
RHAISTES.
Siis todeks nään nyt mitä itse aavistin
Ja puheest' äsken kalastajan käsitin,
Ett' aina kovempata ruoskaa tarvitsee
Uus kuninkaamme kesyttääkseen kansaansa.
Ei saa hän luottaa nöyryytehen liukkaasen,
Jok' ilmestyypi kasvoissa ja puheessa.
Nuo vanhat muistot väijyy niiden takana
Työn, tuhon tekoon tilaisuutta odottain.
Hyv' on ett' olen päässyt teitä tuntemaan
Ja mitä salailette sydämmissänne;
On vaarallisin tuntematon vihamies.
KANSA.
Noin älä meistä päätä, Rhaistes, vihamies
Ei neuvois sua laupiuteen jumalten.
RHAISTES.
Se onko ystävä, ken kieltää apunsa,
Kun toinen, ahdistettu, sitä anelee?
KANSA.
Sinua rukoilla me rohkenimme vaan.
RHAISTES.
On turha rukouksenne. Nyt auttakaa.
KANSA.
Tuoll' apu näkyy, apuamme suurempi.
Hän, kuninkaasi poika, nuori sankari,
Jok' äsken rannallamme Teukron kohtasi
Ja voittajana hänet laivaan pakotti
Pakenemahan särjetyllä kilvellä,
Hän lähestyy. Nyt hälle valita. Hän voi
Sinulle antaa avun paremman kuin me;
Uskollisuuttas palkita myös taitanee.
NELJÄS KOHTAUS.
Edelliset. Leontes.
RHAISTES.
Sä jalon kuninkaani poika ylevä,
Sua tervehdän mä iloisella mielellä,
Mä olen onnellinen, kun nyt nähdä saan
Sun rannallani juuri tänä hetkenä.
On onnellinen tulosi niin mulle kuin
Myös itselles, kun taidat näyttää, ruhtinas,
Ett' ystäviäs ymmärrät sä suojella
Ja siten heidän joukkoansa lisätä,
Jok' ompi hallitsijan lahja arvoisin.
En asiassa suuressa sun päätöstäs
Mä pyydä, on vaan purppurainen simpukka;
Mut kysymys on saako rangaistuksetta
Nyt väkivalta vallita; tuo simpukka
On mun, nyt näet kenen kädessä se on.