TEKMESSA.
Sä näitkö nuoret ruhtinaat, mun poikani
Ja hänen sotakumppalinsa, molemmat
Puvuissa vaihdetuissa? Loistivatko he
Muun joukon ylitse?
SAATTAJA.
Kuin taivaan laella
Nuo kaksoistähdet.
TEKMESSA.
Etkö heidän välillään,
Sä lapsi, jotain eroitusta huomannut?
Vai eikö mitään etevämpää toisessa
Kuin toisessakaan ollut? Eikö toisen pää
Ylemmä toisen kohonnut ja eikö hän
Myös kauniimmalta, jalommalta näyttänyt
Ja eikö silmäin loiste häntä syntyneeks
Hallitsijaksi todistanut?
SAATTAJA.
Vaaditko
Sä vastuun äidin mielen mukaan?
TEKMESSA.
Sydämmein!
Oi kuinka heikko, kuinka läpikuultava
On äidin sydän! Saattajani, vastaus
Mun vaatimani olkoon todenmukainen.
SAATTAJA.
Siis vastaan ett'ei kenkään voinut huomata
Välillä ruhtinasten erotusta, ei
Jalossa käytöksessä eikä voimassa.
Kuin kaksi kotkaa vuoren päällä kiitävää,
Niin yhdenlaiset olivat; heit' eroitti
Paljaastaan kypärät ja puvut toisistaan.
TEKMESSA.
Mut kasvot?
SAATTAJA.
Kyllä erosivat ennen kuin
He kypärinsä varjostimet laskivat
Ja niiden taakse otsat, silmät kätkivät.
Mut sittemmin kun sotatorvi särähti
Ja päivä loisti heidän poskillensa vaan
Ja huulillensa hilpeille, sä itsekään,
Jos oisit nähnyt, tuskin heitä muusta kuin
Aseista oisit eroittanut toisistaan.
TEKMESSA.
Niin yhdenlaiset siis?
SAATTAJA.
Niin ihmeellisesti.