Silloin alkoi valkoisia viiruja liikkua läheisen saaren puiden takana ja samalla pistihe vähemmän kuin puolen tykinkantomatkan päässä peljätty tullivene näkyviin vallitsemaan salmea. Iloista rähinää kuului sieltä komentosanain seasta ja merkkilippu liehui mastin nenässä.

Samassa oli ukko-vanhuskin käännältänyt aluksensa takaisin: se kiikkui jo pullistunein purjein niemen kohdalla. Aurinko kohosi merestä syksyisen ruskonsa koko loistossa tyyneksi ja kauniiksi pohjaksi niille kohtauksille, jotka juuri olivat kehittymäisillään.

Kova pamaus kuului tulliveneestä ja tykinkuula, joka putosi veteen muutaman sylen päähän ukon aluksesta, ilmoitti lipun merkityksen ja lisäsi sen arvoa juuri samana silmänräpäyksenä, jolloin ukko pyyhkäsi kivisen niemen ohi, niin että se hetkiseksi peitti alukset toistensa näkyvistä.

"Valmiiksi, poika, katso, miten tuo vene liikkuu!" käski vanhus, lakkaamatta ja tarkkaan tirkistellen ennen kerrotun kallioluodon nientä, jonka ohi hän toivoi pääsevänsä päin tuuleen.

"Valmis olen", vastasi poika. "Vene näkyy jo; nyt tulee niemen ohi; puomipurje on pienennettynä, se juoksee hyvästi."

"Jäykistä haarukkaa!" komensi vanhus. "Tuuli heikkonee, minkä kerkiää.
Vaaruuko tullivene?" kysyi hän vielä.

"Se päästää auki purjeen pienennysnuoria", vastasi poika, "se kulkee hyvästi; emme taida voittaa paljoa."

"Leikkaa veneen nuora!" käski taas ukko. "Olisimme voineet pitää sen aluksessa, niin olisi se nyt tallella. Miten pääsee tullivene päin tuuleen?"

"Sen puomipurje on hyvin pullollaan, mutta kokkapurje lepattaa ennen kuin meidän", vastasi poika; "ei se pääse luodon päällitse tuolla menolla; jäähyväiset se meiltä saa ottaa, isä; me pääsemme helposti niemen ohi, kun vene jäi pois. Me voitamme. — Mitä? nyt kääntyy se ihan meitä kohti — sen molemmat purjeet lepattavat."

Kova pamaus kuului samassa tulliveneestä ja koko panos raehauleja suhisi pienen aluksen ympärillä. Niinkuin linnulta, jota on lentoonsa ammuttu, siivet avuttomasti retkahtavat, niin pakenevalta alukselta putosi puomipurje kokoon; muuan raehauli oli sattunut haarukan nenään ja katkaissut nuoran, joka sitä piti ylhäällä.