Juuri tuona hetkenä, kun ukon katse, liideltyänsä kuin petolinnun silmä vaahtoisen karisärkän kivien ja syvyyksien välillä, iskeytyi erääsen paikkaan, jättämättä sitä enää häipymään; kun jokainen hänen oma ja hänen aluksensa liike, ikäänkuin olisivat ne olleet yksi kokonainen olento, palveli tuota katsetta, — juuri sinä hetkenä molemmat nuorukaiset häntä tarkastelivat ja hän tietämättänsä saattoi heidät vaikenemaan suunnitteluistaan.

Siitä hetkestä alkaen oli äänettömyys aluksessa katkeamaton. Ratkaseva hetki otettiin vastaan ilman huokausta, ilman pienintäkään hiiskausta. Alus, jonka pienentämättömät purjeet myrsky kokonaan täytti, juoksi keveästi ja kuuliaisesti karisärkkää kohti; kohta nousi se sen aallon harjalle, jonka voimakas vesijoukko oli seuraavana silmänräpäyksenä hienoksi vaahdoksi murtuen häviävä ja hajoava, niinkuin ei sitä koskaan olisi ollutkaan. Sen alla oli musta nielu avoinna ikäänkuin valmiina ottamaan vastaan saalista, jota louhikon jättiläishampaat musertelivat. Alus syöksyi alas korkeudesta. Kova täräys ja pitkä rutina kupeilla hidastuttivat sen kulkua ja ilmoittivat sen vaaraa. Jalo, vaahdolla valettu alus vapisi kuin ammuttu hirvenvasikka kovan sään myrinässä ja paksu vesisade kohisi sisään sen haljenneesta kuvusta. Silloin pullistuivat taas vapisevat purjeet, sievä ja nopea käännös esti sitä sattumasta seuraavan kiven kylkeen, vähäinen rusaus enää, ja ensimäiselle, aluksen alle paisuvalle aallolle nousi se voittoisasti pystyyn, jätettyään särkän taaksensa ja turvallisella vauhdilla jatkaen matkaansa syvän ja tyynen salmen suuta kohti.

Tulipalo.

Koulukertomus.

1.

Tämä pieni kertomus tarvitsee lyhyen johdatuksen, vaikka siinä ei kuvaillakaan merkillisiä henkilöitä eikä tapauksia, vaan ainoastaan muutamien koulupoikien yksinkertaista melua, oikeata koululaiskujetta.

On näet tärkeätä huomata ett'ei se koulu, josta otamme kertomuksen sankarit, ollut missään kauniissa eikä suuressa kaupungissa, jossa tuskin kukaan edes tietää, missä paikassa semmoinen pieni tasavalta on kuin rehtori satakunnan koulupoikansa kanssa; vaan päinvastoin pienessä kaupungissa, jossa kouluvaltio oli näkemiseen ja kuulemiseen katsoen kymmenesosa koko asukasluvusta; jossa koulukartano oli muita taloja muhkeampi, niinkuin maisteri luokallaan, ja jossa tavallinen toisluokkalainen, saadessaan jonakin kauniina kesäpäivänä avonaisen ikkunan edessä vitsoja, voi yht'aikaa kuuluttaa onnettomuutensa kaupungin kaikille neljälle portille asti.

Luonnollisesti merkitsi semmoisessa kaupungissa paljon tuommoinen sadan vallattoman poikanulikan yhdistys, jotka olivat yksimieliset niin iloissa kuin suruissakin. Melkein joka taloon ulottuivat sen haarat, se tiesi kaikki, oli osallisena kaikessa, koetti kaikkea. Kyllähän opettajain laatikoissa odottelevat patukat ja rehtorin virkatukka, jota hän tuskin koskaan muuten käytti kuin vihapäissään, olivat mahtivaltoja, jotka ilmestyessään saattoivat veren jähmettymään, mutta nepä eivät olleet näkyvissä joka hetkenä päivästä eivätkä joka päivänä viikossa. Nopeat minuutit yhdestätoista kahteen, hetket kello viidestä yöhön loppumattomiin, keskiviikko- ja lauantai-iltapuolten joutoajat ja vapaat sunnuntaipäivät, ne kaikki saivat, pojan unhottamaan sekä läksynsä että selkänsä, ja kaikki ne olivat koulun taivaan kirkkaita, päiväpaisteisia hetkiä, nopeasti kuluvia, rakkaita ja sentähden tarkkaan käytettyjä.

Silloin, patukan ollessa vankina lukon takana ja virkatukan koristaessa hiljaisempaa jokapäiväistä paikkaansa rehtorin kirjahyllyllä, silloin naurettiin kaikki nuo naurut ja tehtiin kaikki kujeet, jotka liiallisuudellaan saivat monen siveän porvarin valtimot vallattomasti hyppelemään ja monen ikkunan täyteen milloin nauravia, milloin suuttuneita kasvoja.

Täytyy kyllä myöntää, että leikki joskus muuttui liian totiseksi ja totisuus liian hurjaksi ja että kaikissa kujeissa oma huvi oli niin yksinomaan tarkoituksena, ett'ei joudettu ajattelemaan muiden rauhaa tai huvia. Niinpä esim. saattoi jonkin, katurauhan häiritsemisestä tehdyn ankaranlaisen syytöksen jälkeen kaupungin arvoisa viskaali jonakuna aamuna löytää vanhan, koko pereelle riittävän kuomirekensä torilta, jossa se ikäänkuin hyväntahtoisesta huolenpidosta oli hänen mukavuudekseen kunniapatsaasen kiinni sidottuna; samoin saattoi pormestari löytää itsestään ja maistraatista hirveän syytöksen ja kuolemantuomion raastuvan ovelta, ja saattoipa yksin rehtorikin saada vanhan heponsa punaiseksi maalattuna aamulla rekensä eteen, vaikka itse oli nähnyt sen edellisenä iltana hyvästi siistittynä ja valkoisena menevän talliin.