"Herra varjele minua vaivaista", sanoi Sanna nyyhkyttäen, "mihin se kurja nyt meni?"
"Niin, mihinkä se meni? Se juoksi pois, kun minä vaan tulin pihaan. En minä sitä aina saa kiinni, vaikka olen sille usein ruokaa antanut; ja minusta se kuitenkin pitää enemmän kuin kestään muusta koko kaupungissa."
"Tule tänne lämmittelemään, kunnon poika", sanoi Sanna, vieden pikku sankarimme talouskammariin. "Etkö voisi kynsiä piikaa, joka sitä raukkaa löi, etkö?"
"Mitäpä siitä raapimisesta apua olisi", vastasi rummuttaja, "hän vaan olisi sitä pahempi toiste; mutta jos minulla olisi vähä ruokaa kissalle, edes yksi pikku pulla, niin se olisi paljoa parempi."
"Jos sinä sen saisit kiinni, kelpo poika, ja toisit tänne, niin antaisin kokonaisen sahramirinkilän vaivastasi. En minä nyt, vaimo parka, saa koko yössä unta huolelta ja levottomuudelta."
"Jos lupaatte minulle sahramirinkilän sitte, kun tuon kissan, hyvä Sanna, ja nyt annatte pullan, niin kyllä minä sen elukan tuon, vaikka minun pitäisi etsiä puoleen yöhön. Katsokaa vaan, Sanna", lisäsi hän hyvin viekkaasti ja kekseliäästi, "että jätätte auki porstuan oven, että pääsen sisään, kun tulen, herra Gyllendegiä herättämättä."
Vanhus ei vastannut sanaakaan, mutta hymyili tuttavasti ja löi kolmella sormellaan poikaa olkapäähän merkiksi, että hän yhtyi juoneen, ja samalla kiitokseksi apulaisensa älystä. Sitte meni hän heti viereiseen leipäpuotiin noutamaan pyydettä pullaa; siten saatua tilaisuutta ei pikku sankarimme suinkaan jättänyt käyttämättä hyväksensä.
Kellotapulin avain pullotti jo hänen nuttunsa taskussa ja hän itse oli siirtynyt likemmäksi kyökin ovea, ennenkuin Sanna ehti valita semmoisen pullan, joka hänestä näytti soveliaimmalta maksutta annettavaksi. Kun hän vihdoin palasi, otti rummuttaja kiitollisena vastaan pestin, näyttipä vielä jotenkin tarkkaavaisesti kuuntelevan kaikkia varoituksia ja neuvoja, mitä Sannalla oli annettavana uudesta palveluksesta sill'aikaa, kun sievästi näytti hänelle tulta kyökin ja porstuan läpi.
"Mene nyt siivosti, kelpo poika", niin kuuluivat viimeiset sanat, "mene hiljaa äläkä kiivastu houkutellessasi, vaikk'ei se tulisikaan heti. Katso, ett'et ota sitä kiinni niskasta, niinkuin koiria kannetaan, vaan ota se hiljaa käsivarrellesi. Anna sen nojata päätään poskeasi vasten; niin se viihtyy paremmin. Astu sitte ihan hiljaa meidän rappusissa, kuuletko, ett'et herätä herraa. Ja jos se kissa raukka naukuu tai myrisee, niin silitä hiljaa sen selkää, kun tulet meidän pihaan, ja puhele sille ystävällisesti, ymmärrätkö? Porstuan ovi kyllä on siiloin raollaan eikä mikään muu ovi koko talossa ole lukossa. Hyvästi, kunnon poika, muista nyt vaan, mitä olen sanonut."
Samassa veti hän hiljaa porstuan oven kiinni, kun pikku sankarimme jo oli pujahtanut ulos ja nyt kevein mielin riensi odottelevien kumppaniensa luo.