Nämä kielletyn tavaran kuljettajat eli salapurjehtijat olivat paraastaan kalastajia, rohkeata, uskaliasta ja luotettavaa väkeä, jotka, asuen saaristossa merenpuolisilla luodoilla, tunsivat joka kiven merestä, tunkeutuivat joka paikkaan ja olivat yhtä uutterat kätkemään ja vartioimaan heille uskottua tavaraa kuin rehelliset toimittamaan sen takaisin omistajalleen, milloin vaan sattui sopivaa tilaisuutta kuljettaa sitä rannikon piilopaikoista kauppiaan tavara-aittaan kaupunkiin. — Ja nyt tulee tunnustaa, että lukija äsken saatettiin tutustumaan juuri tuommoiseen salapurjehtijaan.
Musta pilvi oli jo noussut korkeammalle tuulen puolella, tuuli täytti yhä paremmin purjetta, pimeys sakeni ja ensimäiset kylmät, rakeensekaiset sadepisarat putosivat raskaasti veneesen. Vanha tuttumme puristi peräsimen vartta lujemmin kylkeään vasten, otti nuttunsa povitaskusta pienen 'matin' ja piti yksinäisyydessään sitä hyvän aikaa kallellansa suutaan vasten. Tuskin ehti hän pistää mattinsa takaisin entiseen talletuspaikkaan, kun häntä äkkiä hämmästytti eräs tuttavaseura, joka ei suinkaan ollut suosituimpia. Iskuhaka pudota jymähti ihan hänen viereensä, kulki vähän matkaa kolisten pitkin veneen parrasta ja tarttui kiinni. Samassa putosi toinenkin etemmäksi etupuolelle, vene seisattui jyhmähtäen ja valloilleen päässeet purjeet alkoivat lepattaa.
Kuultuansa koukun putoamisen arvasi vanhus heti, ketä hänen oli vieraisille-tulosta kiittäminen ja tarpeetonta viivykkiä välttääkseen koki siis sekä peräsimen että käsivoimien avulla päästä ottamasta vastaan noita tunkeilevia vieraita. Vaan huomattuaan mahdottomaksi pujahtaa kynsistä, heitti hän purjenuorat irralleen ja välinpitämättömän-näköisenä odotteli asiansa selvittämisen vuoroa.
"Mist' on vene ja mit' on lastina?" huusi ääni tulliveneestä, sillä semmoinen vieras se oli tuo pysäyttäjä.
"Saarista on, herra luutnantti, ja vähä tervavettä pohjalla", vastasi peräsimensä luota vanhus puolittain leikillisellä, puolittain tyhmän-tapaisella äänellä; "mutta antakaa toki vetää veneet likemmä, ett'emme kolistele pois laitoja toisiltamme, ja selvitkäämme sitte kohta eroon, sillä tuuli on paraamnoinen, ja minulla on vielä pitkä matka tän' yönä."
"Matkasi saattaa olla sekä lyhyt että pitkä, vanha veitikka", tiuskasi tullimies, viitaten samassa erästä apumiestänsä menemään vanhuksen veneesen, "sillä kylläpä arvaan, että tiesi vie likimmän luovija-laivan luo, joka voisi vierettää joitakuita rommitynnyrejä tuohon sinun heittiölaivaasi tervaveden maustimeksi. Mutta kylläpä sinulle silloin lähetän raskaan kuulan vedenrajaan, olepa sitte missä hyvänsä; ja jos pääset eheänä kruunun veneen kynsistä, kun kerran osun kannuksillesi, niin saatpa toden totta sinä ja vielä perillisesikin olla vapaita salapurjehtijoita minun alueellani."
"Toivoakseni ei niin käy, armollinen herra", vastasi vanhus, "ja Jumala varjelkoon minua vanhoillani tulemasta semmoiseksi juomaratiksi, että kävisin kuolemaan kuin pohjoisten saarien laivapoika. Pojan näet sanotaan kuljettaneen veneessään kahta rommitynnyriä ja joutuneen kruununveneen tienoille. Hänellä ei liene ollut halua pysähtyä, ja niin sai hän kuulan yht'aikaa veneensä ja rommitynnyrinsä läpi, että sai hukkua Englannin punssiin, jota 'groggiksi' sanotaan."
Sydämmellinen nauru kajahti tulliveneen joka nurkasta, hajoittaen hetkiseksi vakavuuden, jota siihen asti oli kestänyt.
"No", virkkoi vanhus, kun tarkastaja lopetti työnsä ja hyppäsi omaan veneesensä, viitaten, ett'ei mitään ollut löytänyt, "no, herra luutnantti, olemmepa niinkin, Jumal' auta, rehellisillä retkillä, hakemassa eloa itsellemme ja ystävillemme, eikä meillä ole mitään aluksessa, ei edes naulan päätäkään, joka haiskahtaisi rommilta tai kielletyltä tavaralta. Niinpä voitte nyt päästää meidät, armollinen herra, sillä kohta nousee armoton myrsky, ja silloin tarvitsee meidän kummankin olla selvällä vedellä, voidaksemme siitä selvitä."
"Minun ei pitäisi päästää sinua eikä ketään muutakaan teidän joukkueestanne, kun kerran kehen olen saanut kynteni kiinni", sanoi luutnantti, huomaten kyllä ilman ukon rukouksiakin, että oli täytymys ajoissa erota; "ja saatpa sen uskoa, ett'et joka kerta yhtä helposti selviäkään koukuistani kuin nyt; sillä eipä toden totta varpunenkaan eläisi päiväkautta sillä elolla, jota sinä ja sinun kaltaisesi haeskelette. Mutta, ukko-hyvänen, mitä tuolla lyhdillä teet pumpunvarren nenässä? Ethän vaan aikonekaan tuulastaa keskellä merta, vai mitä?"