Ollen muka suurikin luonnon ihailija alkoi hän vaelluksensa, mielessä hämärä ihastus, mutta samalla häntä vähän häiritsivät suuret kinokset, jotka lakkaamatta taistelivat hänen itsepäisten jalkojensa kanssa. Muistoja, tunteita ja olentoja entisiltä ajoilta liiteli hänen mielikuvituksessansa ja katosi jälleen hänen epätasaisten askeliensa sysäyksistä; kauan vaelsi hän voimatta pitää koossa yhtään ainoata kuvaa, kunnes vihdoin hänen elämänsä taulu selvisi muutamista kohdista ja hänen sekavat ajatuksensa alkoivat muodostua ja muuttua sanoiksi.
"Gåsevinge", sanoi hän vakavasti, "uskotko Jumalaan?"
Sen kysymyksen jälkeen lepäsivät hänen ajatuksensa kauan, kulkien vaan tunnetulvan mukaan; vihdoin ne jälleen tunsivat lujaa pohjaa allansa ja pukeutuivat sanoiksi:
"Kun ennen olit yliopistossa, Gåsevinge, kun kuluivat vuodet ja luku kävi sinusta raskaaksi, kuka sinua silloin rohkasi eikä jättänyt sinua tulemaan kelvottomaksi, vaan antoi sinulle jotakin työtä ja ansiota? Kuka lunasti vaatteesi asuntosi isännältä, kun sinun oli lähteminen matkalle, eikä jättänyt sinua alastomana kuljeksimaan ympäri maata ja nääntymään? Gåsevinge, oletko kiittämätön? Kuka ravitsi sinua, kun olit ruoatta, ja antoi sinulle suojaa, kun ei ollut katosta pääsi päällä? Katsos, miten ihanasti kuu valasee rannan kuusikkoa! Ei ketään kurjaa saa olla täällä; taivaan valoa ja elämän paraita lahjoja saavat kaikki tasan, ja onpa hauskaa olla välistä ihmisenäkin. Mutta mimmoinen sinä olet veljiäsi kohtaan? Gåsevinge, tutki itseäsi ja sano, mitä olet tekevä huomispäivänä? Lyö rintaasi ja tunne, mitä sinulla on taskussasi. Auta lähimäistäsi, kun olet itse saanut apua. — — Kas tässä, tämä kurja paperilappu, jos se säilyy, joutuu kahdeksan viatonta ihmistä turmioon; jos se heitetään tuuleen, kas, silloin jäävät he kaikki rauhassa asuntoonsa. Ihmisten suosio ja epäsuosio, samapa se. Gåsevinge, iloitse, sinä olet tehnyt jalon työn!"
Niin sanoessaan oli hänellä jo käsissä köyhän talonpojan velkakirja, joka muiden asiapaperien kanssa oli ollut povitaskussa; inholla viskasi hän sen kauas jäälle.
Sen ihmetyttävän urhotyön jälkeen palasi hän ja saapui vihdoin majapaikkaansa, löysi avaimen sovitusta piilosta ja astui tupaan, jossa översti-vanhus sikeästi nukkui tilallansa ja johon Gåsevinge itsekin heti ojensihe eräälle turkille ja nukkui iloisena humalassaan ja huolettomana huomisen päivän vaivoista.
* * * * *
Herra Gåsevinge heräsi hyvin aikaisin seuraavana aamuna. Heti kun hän sai sammutetuksi janonsa, oli hänen ensimäisenä, ajatuksenansa himmeä muisto edellisen illan seikkailusta. Mutta kun hänen ympärillänsä vallitsi täysi pimeys eikä hän kuullut muuta ääntä kuin översti-vanhuksen syvän hengityksen, ei hän suinkaan katsonut olevansa velvollinen niin aikaisin vielä ryhtymään päivän vaivoihin. Niinpä hän myöskin jätti selvittämättä, uniko vai todellisuusko hänen muistissansa kummitteli; hän paneutui toiselle kyljelleen maata, karkoitti kaikki huolet mielestänsä ja nukkui uudelleen, raskaammin kuin koskaan.
Toisen kerran avatessaan silmänsä näki hän jo aamun hämärtyvän ulkona ja överstin istuvan pöydän luona, edessänsä paperit ja höyryävä kahvipannu.
Herra Gåsevinge tahtoi kuin varovainen kenraali ensin tarkastella asemaa, ennenkuin alkoi liikkua, ja makasi siis hetkisen ihan hievahtamatta ja vanhusta katsellen.