Synkän pilven pahin kohta oli jo tuulen alla, ja mennessään oli se myöskin temmaissut keveät huurut, jotka äsken olivat pimittäneet ilmaa. Valonsäde toisensa perästä alkoi tuikkaa taivaalta; pakkanen ja tyven seurasivat äskeistä myrskysadetta. Aallot vaan eivät näyttäneet aikovan muuttaa muotoansa; ne vyöryivät ja kuohuivat vielä yhtä raivoisasti ja niiden levottomat, uhkaavat huokaukset kuuluivat vaan sitä selvemmin, kun myrskyn ulvonta mastissa ja purjeissa ei enää hälventänyt niiden ääntä. Vihdoin lakkasi sekin kohina, rajuilman pysyväisin muisto, ja meri rauhoittui taas, vaikka vasta vähitellen, niinkuin kovasti kiihtynyt mieli, joka kuohuu vielä kauan senkin jälkeen, kun ne syyt ovat haihtuneet, jotka sen saivat kiivastumaan.
Pari tuntia oli jo kulunut puoliyöstä. Vene kiikkui melkein täydellisessä tyynessä samalla lailla kuin ennen myrskyäkin, niin että laineet sitä painoivat yhtä paljon, kuin se eteenkin päin voi päästä. Koko taivaankansi oli täpö-täynnä kiiluvia tähtiä ja yö niin kirkas, että pikku aluksesta olisi kyllä nähnyt jotensakin etäälle, joll'ei olisi lyhdin valoa ollut silmää häikäsemässä.
Vanha tuttumme seisoi vielä peräsimensä vieressä. Hänen muotonsa oli synkännäköinen, melkein malttamattomuutta osoittava; hän otti lukuun joka minuutin. Silloin tällöin hän peitti lyhdin, hieroi silmiään ja katsoa tähysteli etemmä merelle.
Äkisti kirkastui hänen katseensa, hän kuunteli. Keveätä airon ääntä alkoi kuulua vähän matkan päästä sivulta. Samalla jo kuului huutokin, jonka merkityksen kentiesi vaan ukko täydelleen ymmärsi, ja hän vastasi siihen heti. Näyttipä siltä, kuin tuo lähestyvä vene olisi vaan odottanutkin semmoista merkkiä, ennenkuin uskalsi laskea luo, sillä samassa muuttui souto kiivaammaksi, ja kohta jo sukkela merimies hyppäsi ukon veneen partaalle, sitoi kiinni oman veneensä nuoran ja tervehti vanhusta.
"Lempo teidät korjatkoon ja tuhansia grusseja (terveisiä) Saksasta!" sanoi hän. "Mutta mitä perhanan kujeita teillä on mielessä, kun hiivitte päin tuuleen, että toinen vaivainen saa soutaa käsivartensa mäsäksi? Meidän musta lelumme on tuolla paljoa alempana, ja olisipa helposti voinut sattua, ett'emme olisikaan tänä yönä tavanneet toisiamme — vorpei; sillä me etsimme teitä alempaa ja tuskin uskoimme silmiämme, kun näimme teidän tulenne. Nun, sprekken sie döjtsh, mein liber herr? [No, puhutteko saksaa, hyvä herra?] — Huh, semmoista ilmaa; onko teillä edes ryyppyä?"
Niin sanoen ja samalla pudistellen ruumistaan kuin vilusta väristen avasi hän lyhdin ja puhalsi tulen heti sammuksiin, siten sekä ilmaisten tottumuksensa salapurjehduksen salaisuuksiin että ikäänkuin osoittaen nöyryyttä ukkoa kohtaan ja kokien, ennenkuin hän, ehtiä tehdä tuon pienen tempun. Sitte höllitti hän suuren purjeen nuoraa, ohjasi aluksen tarkoitusperäänsä kohti ja kääntyi, kädet ristissä rinnoilla, kärsivällisesti odottamaan osaansa matista, jota hän ukon näki kaivavan taskustaan ja itse hyvin tyytyväisesti kallistavan suutansa vasten.
Vanhus ojensi hänelle vihdoin matin ja alkoi vuorostaan pakinoida. "No, poika", sanoi hän, "mitä hyviä tuomisia sitte Lemmettärellä nyt on mukanaan? Minulle tuotiin sana vastaan ulos rantaseljälle, että minun piti lähteä tänä yönä merelle, niin että tuskin tiesin, mitä laivaa odoteltiinkaan."
"Lemmetär", vastasi toinen, "on pukeutunut silkkiin ja samettiin, lauter woll unt sei — sei —- mikäs se silkki taas onkaan saksaksi? Tietäkääs, kun olin Lyybekissä, osasin saksaa niin rentonaan, että koko kaupunki katsella ällisteli minua kuin lehmä uutta konttia."
"Ja jätä nyt", sanoi vanhus malttamattomasti, "tuo saksan-sotkusi helvettiin tai Lyybekkiin ja vastaa kysymykseeni, niin että voi ymmärtää. Vai luuletko meidän täällä lörpöttelevän saksaa merihärkien ja kajavien kanssa? Jos teillä verkaa ja huiveja on laivassanne, niin sanonpa suoraan, että ennen kuolen nälkään kuin luotsin lehmä, ennenkuin otan ainoatakaan kääröä veneeseni … joll'eivät ne ole vedenpitävässä asussa; sillä päivän koitteessa tulee myrsky ja sitte sadetta koko syksyn, eikä minua ollenkaan haluta joutua vastaamaan tavaran pilautumisesta."
"Ja huvin vuoksiko meillä sitte muka noita kirottuja pakkoja laiteltiin ummelleen kolme päivää ja niihin päälle-päätteeksi vielä menetettiin kaikki prikin tervapeitteet", virkkoi merimies vähän kiihkoisesti. "Joll'eivät ne kääröt paremmin pidä vettä kuin teidän veneenne, niin elänpä toden totta kaiken ikäni kuivalla maalla. — Saattepa, luulen mä, laskea hiukan paremmin tuulen puolelle: minä olen näkevinäni meidän pikku lelun kuumottavan tuolta juuri alapuolisen mastinuoran ohitse."