Lausui näin. Mut "armo" olkapäitään
Nostahtain, "hyvästi'n" nyykähytti.
Käynti oli tehty, erjettiin siis.
Huomattiinpa sentään, että kreivin
Tervehtelytapa menness' oli
Toista kuin sen tulless', että näytti
Kumarrus nyt niinkuin todemmalta,
Että kasvot ilmaisi ja ryhti
Hiukemmin kuin äsken ylpeyttä,
Että silmäns' oven suulla vielä
Lämpimästi mieltyin osui Jennyyn.
Päivä päättyi, niin myös huomispäivä.
Tanssiaisiin tultiin; kaikki mitä
Kaupungiss' ol' nuorta, uhkeaa ja
Ihanaa tääll' loistossansa nähtiin
Yhtyneenä nyt, ja poloneesi
Antoi alkajaiset tanssin iloon.
Ihmeen sorjana ja entistänsä
Sulompana nähtiin nuoren kreivin
Pyörittävän paronessaa saliss',
Sitten tyttäriä pari kertaa.
Kuitenkinpa toisinaan sen silmät
Ilmaisivat hiukan hajamieltä,
Jon hän kohta korjas kääntymällä
Naiseensa ja puhett' uusimalla.
Päättyi kävelyt. Musiikki soitti
Tahdin muutaman, katrilli alkoi.
Oli tapa, että kavalieri
Paikkans' ennalt' otti, mihin luonut
Käsineensä ol', ja paukutellen
Kutsui naisens' sitte hyppypiiriin.
Salin päässä seisoi nuori kreivi
Valmisna jo, kaikk' ol' säällään, kaikki
Vartoi vaan, ett' antais kreivi merkin.
Ja hän antoi. Kautta väljän salin
Pauke soi ja soitto kaikui mukaan,
Kaunotarta liehui kaikkialta
Ritareinsa rinnalle, katrilli
Sulkeutui — vain kreivi yksin seisoi.
Nytpä vasta salin alipäässä
Nähtiin kaino tyttö, epäröivä.
Tanssijain ja istujoiden rivein
Välitse hän turhaan pyrki, vihdoin
Täytyi tulla valoon laattialle.
Halpa puku yllään, soman päänsä
Kiharoissa valkokukka-vanne,
Astui hän, ja kaikki häntä tähtäs,
Astui ujostellen yhä eemmäs,
Kunnes seisomaan jäi kreivin viereen.
Se ol' Jenny. Immen posket hehkui
Kuumemmin kuin ruusun, lempee silmä,
Maahan luotu, kartti katsojoita.
Mutta jalo uljas kreivi otti,
Ketään muuta katsomatta yhtään,
Hymysuin ja riemull' immen käden;
Samallapa hetkell' alkoi tanssi.
Sanotaanpaa samall' iltamalla
Saman parin tulleen kotiljonkiin,
Että kreivin lempee silmä siinä
Niinkuin päivänpaiste kaiken aikaa
Kiintynyt ol' Jennyyn yksinänsä.
Toiset kertoi vielä ihastellen,
Kuinka kaino tyttö silloin tällöin
Tohti kreivin silmiin katsahdella,
Kuinka silloin taivaallinen loisto
Säteili sen kasvoilt' yhtenänsä,
Rusosuulta suutel' uusi sulo
Lennosta mit' ikään kreivi lausui.
Muuten heidän puheitaan ei tietty;
Tarina vaan on, että syksyn tullen
Uljas kreivi ylkämiesnä nähtiin,
Viipyi pari päivää vaan ja lähti
Tilalleen taas onnellisna nuoren,
Onnellisen kreivinnansa kanssa,
Kauniin ompelijan, Jennyn kanssa.
Legendoja.
Kirkko.