haastoi vahvaa suomeaan, huusi niinkuin niitullaan, kiitti, laitti, mitä milloin, töliistää ei saatu silloin.
Hyvä nyt ei ollutkaan vihollisten, sanotaan; silloin oli hitonlainen, muulloin aivan moukkamainen.
Niin hän viimein joukkoineen, piippuineen ja takkineen, tapeltuaan raivoisasti, pääsi Karstulahan asti.
Turva Suomen sotijain tämä joukko oli vain, toista tuhatt' tällä kertaa; Vlastov hän toi kolme vertaa.
Leikki oiva odottaa, Fieandt pistää tupakkaa, ruoskaa saappaankorkoon koittaa, ryntäämähän mennä soittaa.
Kuustoist' tiimaa kesti kai, vihdoin selkähänsä sai, täytyi täyttää pakosalle, heittää kaikki perhanalle.
Silloin, niinpä tiedetään, enää ei hän lyönytkään, hatun painoi alemmaksi, muuttui muita lauhemmaksi.
Möttöseen näin ratsasti, Satulaan vaan tuijotti, piti kättä povessansa, muistanut ei piippuansa.
Mitä silloin miettikään, sit' ei tiennyt yksikään, neuvotella yksin mahtoi, väki kulki, kuinka tahtoi.
Lintulahteen tultuaan olkikuvon pyysi vaan, tahtoi unta vaivoistansa, maistanut ei ruokiansa.