Nuotioll' ei Hurtti vanhukselle jutun puutett' ollut milloinkaan; usein yöhön istui valvehella, kertoellen muistojaan, nysääns' yhä sytytellen vain ja sen kohta taasen unhottain.
Kolmas Kustaa hänest' oli miesi: "Venään rouvaa vastaan ylpeää urheasti taistella hän tiesi; aika toinen se kuin tää; kuningas ol' altis vaaroihin, kallis nyt on henki marskinkin."
"Kunnian ja velvoituksen teiltä jos ei herrat olin väistynyt, käsist` ei ois voitto mennyt meiltä; petos Kustaan surmas nyt Karvaan palkan maailmalta saa, sääli kuningasta uhkeaa."
"Anjalassa puhui leppyisesti kapinoitsevalle joukollen; korpraal' Luoti häntä salaisesti nykäis: 'joko laukaisen?' 'Älä', vastas' suopeasti hän, Malttakaamme, vasta nähdähän.'"
Näinpä laski iloisella miellä tulen ääress' ukko juttujaan, punaisena poski hohti vielä, harmaa oli tukka vaan; nuoremp' oli Kustaan aikoihin. Tullut nyt ol' Oravaisihin.
Yötä hongikossa synkeässä ennen tappelua vietettiin. Harva vaan nyt unta sai, mut tässä Hurtti vaipui nukuksiin; muulloin aina valppain valvomaan ennen muita meni nukkumaan.
Hetken iltaa oli istuskellut hongan juuressa hän levähtäin, nysääns' sytytellen valitellut sodan käyvän nurinpäin; sanoi ruvenneensa miettimään, kuinka paon saisi päättymään.
Näinpä sanat sattui: "Opetettu kylläks on jo meitä taantumaan. pohjaan päin jo ennen juoksutettu: sinne taaskin samotaan. Kurjaks toivoksemme pako jää, lempo tiesi, mihin päättyy tää."
"Huomenna, kun mennään taistelohon, alkakohon silloin tapa uus. Kellä halu, ajoon suostukohon, Hurtin loppuu mahtavuus; hävettää jo häntä alkaa nyt ettei aikaa sitten väsynyt."
"Vanhoillansa ukko neuvon keksi: ajona ei mieli ollakkaan; paras temppu paon vasteheksi pysyminen paikallaan; ken sen tempun oikein oivaltaa, kaikki juoksemiset jättää saa."