Ja kun katsovi, suoremmaksi vars' sorja se suoristuu; ja hän vait on, ja kirkkaammaksi yhä katsanto kirkastuu.
"Mies, kuules", huusi hän, "mistä sait moisen sä miehuuden? se on ajoist' entisistä, sikes keskellä hurmetten."
"Ei mulle tuo ole uutta, sen tunnen jo vanhastaan; samanlaistapa urhoisuutta moni ilmaisi kaatuissaan."
"Sen näin mä, kun voiton tiellä liput riemusi liehuillen, näin tappioissakin vielä, näin Pohjolan hangilla sen."
"Ja kuinka, kun urhokkaasti sinä itseäs käytät noin, noin katselet uskaliaasti, sua ruoskalla herätä voin?"
"Jumal'auta, näinpähän vasta en kehtaisi mainitakaan sitä joukkoa urhokasta, jota vein minä taistelemaan."
"Käy kumppali etsimässä, mies reima ja vankkumaton, juo kunniaksemme, he, tässä tukaatti, se palkkas on!"
"Ja kiitos, kun mieleni täytit taas kaunihin muistelmin ja kun näin sisus yrmeän näytit— ja nyt mene helvettihin!"
Hän pyyhkäisi silmiänsä, tais käydä ne himmemmäks, ja, yrmistäin näköänsä, pois kääntyi ja sisään läks.
Samaisen tuon urhean herran minä tunsin jo ennestäin, saman tuon von Essenin kerran sotivan Savonmaassa ma näin.