Bröijer: joko Kaarle Eerik B., synt. 1749, kuoli 1827, joka oli kapteeni Hämeen rykmentissä, tai Aadolf Juhana B., synt. Asikkalassa 1766, niin ikään kapteeni samassa rykmentissä, kuoli Iitissä 1824 majurina.
Christjernin, Aadolf Ludvik, synt. 1765, oli läsnä sodassa 1788-90. V. 1808 hän oli Karjalan keveän rakuunarykmentin päällikkö, arvoltaan everstiluutnantti. Kunnosti itseään varsinkin Revonlahden tappelussa, samoin kuin muutkin "Sotamarski" -runoelmassa mainitut upseerit. Eli sodan jälkeen Suomessa ja kuoli 1842.
Cronstedt, Juhana Aadam, kreivi, syntyi Tukholmassa 1749. Otti kapteenina osaa sotaan 1788-90. V. 1808 hän oli Savon prikaatin päällikkö ja peräytyi sen kanssa Ouluun, kunnostautui sitten Revonlahdella ja ylennettiin kenraalimajuriksi sekä myöhemmin Lapualla ja Alavudella; viimeksimainitussa paikassa hän rohkeasti hyökätessään pahasti haavoittui. Hän oli urhoollinen upseeri, mutta päällikön taito heikonlainen. Kuoli Ruotsissa 1836.
Dolgoruki, Mikael Petrovitsh, venäläinen ruhtinas ja yliadjutantti, synt. 1780, kaatui etujoukon päällikkönä Virran tappelussa 27 p. lokak. 1808 tykinluodista. Hänen kuolinpaikalleen on pystytetty rautainen muistopatsas. Tämä nuori ylimys oli jo ehtinyt nousta korkeaan arvoon ja keisarin suureen suosioon. Toinen lähde mainitsee, luultavasti väärin, hänen syntyneen 1766.
Don, iso virta Kaakkois-Venäjällä.
Drufva, Pietari Tuure Gerhard, syntyi Ruotsissa 1767; 1789, Ruotsinsalmen tappelussa, hän joutui vangiksi Venäjälle, josta palasi Ruotsiin seur. vuonna. V. 1808 hän oli erään Uplannin pataljoonan päällikkönä, joka oli läsnä ensin muutamissa vähemmissä taisteluissa, sitten Oravaisissa. Hän oli sittemmin Ruotsissa maaherrana, korotettiin vapaaherraksi ja kuoli 1822.
Dufva, sotilasnimi, merkitsee kyyhkynen.
Duncker, Joakim Sakari, kaikin puolin etevä upseeri, synt. 1774 Ristiinan pitäjässä. Moni urotyö säilyttää hänen muistoaan. Huomatuksi hän tuli ensiksi Pirttimäen taistelussa 1790. V. 1808 hän oli kapteenina, korotettiin sodan kestäessä everstiluutnantiksi. Mainio on se taito, jolla hän maaliskuussa 1808 johti Cronstedtin sotajoukon jälkiosan Mikkelistä Leppävirtain ja Iisalmen kautta Ouluun. Pulkkilan tappelussa 2 p. toukok. hän käyttäytyi niin miehuullisesti, että Sandels siitä syystä lähetti hänet kuriirina viemään voitonsanoman kuninkaalle, jolloin hänet nimitettiin Miekkatähdistön ritariksi. Kuuluen sitten Sandelsin osastoon sai hän Virran tappelussa varsinaisen kunniapäivänsä (katso Virran tappelu). Kaatui 5 p. heinäk. 1809 tappelussa Hörneforsin tehtaan luona, joka paikka on muutama peninkulma Uumajan kaupungin eteläpuolella Pohjois-Ruotsissa. Uumajan kirkkomaalla hautasivat venäläiset, sotilaskunniaa osoittaen, vierekkäin D:n sekä samana päivänä kaatuneen kasakkapäällikön Aerekovin.
Döbeln, Yrjö Kaarle von, (alkusananen "von" äännetään fon) synt. Länsigötinmaalla 1758. Porrassalmen tappelussa 1789 sai otsaansa kiväärinkuulan, jonka tekemä haava ei koskaan oikein umpeen mennyt, vaan toisinaan pakotti; hän piti sentähden aina mustan silkkivanteen otsalla. Mutta senkin jälkeen hän osoitti sotapäällikkönä erinomaista neroa, etenkin Suomen sodassa 1808-9, jossa oli Adlercreutzin jälkeen toisen prikaatin (Porin rykmentin ym.) päällikkönä. Hänellä oli, vielä suuremmassa määrässä kuin Adlercreutzilla, tuommoinen johtajan neronsilmäys, että keskellä aseitten melskettä yhdessä silmänräpäyksessä käsitti ikäänkuin aavistamalla näki ja käsitti, kuinka tappelun riehunaa oli johtaminen niin, että se voitolla päättyisi. Sotamiesten luottamus häneen oli rajaton. Luonteensa oli vilkas, nopea niin vihaan kuin kyyneleihin; suurin virheensä oli kiivaus. Lapualla, missä monet upseerit ja rykmentit itseään kunnostivat, vei kuitenkin Döbeln ja hänen osastonsa muiden edellä kunniaseppeleen, tekemällä päähyökkäyksen, joka taistelun ratkaisi ("Lapuan sankari"). Samaten hän taisteli Siikajoella ym. ja oli Kauhajoen ja Juuttaan tappeluissa ylipäällikkö paikalla. V. 1809 hän oli kenraalimajuriksi korotettuna Ahvenanmaalla olevien sotajoukkojen päällikkönä. Kuuluisa on se jäähyväispuhe, jonka hän rauhanteon jälkeen, kun Suomi oli Ruotsista erotettu, piti Uumajassa armeijalle ja Suomalaisille sotilaille. Suuressa sodassa Napoleonia vastaan 1813 hän oli erään ruotsalaisen osaston päällikkönä, lähetti omin luvin väkensä eräälle retkeilylle, ja tuomittiin tästä itsevaltaisuudesta ammuttavaksi. Tuomio lievennettiin vuoden vankeudeksi, ja erityisestä käskystä hän päästettiin pikemminkin vapaaksi. Kuoli Tukholmassa 1820.
Eek, Juhana Fredrik, synt. Raumalla 1758, otti Porin rykmentissä uljaasti osaa sotiin, 1788-90 sekä, ensin majurina, vihdoin everstiluutnanttina 1808-9. Sodan jälkeen hän joutui kovaan köyhyyteen, jonka ohessa kävi sairaaksi, ja kuoli kurjuudessa Tukholmassa 1820.