Tutshkov sanan suopean suo, jott' ois loma tää jo loppuva taas. No, mut syökää! Oh, kastinta! Paasto pois! Ajo eessä on, katsokaas. Täss' ottaa täytyvi, minkä sai,— madeiraa? Sallitte kai?»
Sana nyt, sana kiiru nyt saatettiin: »Välirauha rikkunut on; etuvartion johti jo pois Brusin, ja silta on purkamaton. Kakstoista on kello, ja kesken työ, mut ryssäin jo yks se lyö.»
Sandels, hän makean maistua suo, ei tuost' ole tuonaankaan. »Pala hanhea, pastori! Hyytelö tuo se on herkkua kerrassaan. Taas Dolgoruki se touhuaa; hänen maljansa! Maistakaa!»
»Min viestin siis», sanantuoja näin, »kenraali, mä viedä saan?» »Ett' onhan Fahlanderin patterit päin, ja silta on kaita, vaan. Hän tunnin, puolisen kestää saa.— Vähän, pastori, vasikkaa!»
Sanantuoja läks. Oli tuokio. Taas joku saapuu: leimuna tuo hänet ratsu, hän harppauksella on maass', on portaill', on noussut jo nuo; luutnantti nuor', uros nuhteeton, adjutantti se Sandelsin on.
Saliss' on jo hän, säihkyvi katsanto, tykö päällikön hällä on tie: »Kenraali, virrannut vert' on jo, joka tuokio verta vie. Väki uljas on kyllä, mut uljaamp' ois, jos päällikön nähdä se vois.»
Sandels, hän tuumivan katseen loi: »Kah, kuuma kuin uunin paasi Ajo uuvutti kai, nälän teille toi, lepo pieni, niin jaksatte taas! Nälän muistaa saa, janon myös. Kas näin, siis ryyppykö allepäin?»
Luutnantti viipyi: »On tuima työ meill' eessä, ne sillan jo saa, pataljoonan ne Kauppilan kimppuun lyö, etujoukkomme karkoittaa, kaikk' on nurinpäin, väki neuvoton; mik' ohje, mi käskynne on?»
»Luutnantti pöytään ett' istahtaa ihan rauhassa ruokain luo ja lautaset kutsuu, ja kun ne saa, niin syö, ja syötyä juo, ja juotua vieläkin syö, kas siin' on ohjetta riittämiin!»
Veri kuohahti nuori, kuin tulta lies viha silmästä liekehtii. »Puhun, kenraali, suorin suin: joka mies teit' ammoin jo halveksii. Koko armeijalla on aatos se: pahin pelkuri olette te.»