Kenpä teistä nuoremmista silloin kera olikaan, konsa kuului: 'Miekkaan, miehet, rikottu on rauha maan!' Tulta miesten mielet silloin, toista kaikki, toista nyt, silloin hehkui tääkin sydän, koht' on jääksi jähmennyt.

Hämeenlinna, ensi kerran kun sun kuutamossa näin
Hattelmalan harjanteilta, mene ei se mielestäin!
Ilta myöhä, ilma kylmä, matkan uuvuttama mies,
mutt' ei mieleen tullut lepo, tupa lämmin, tuttu lies.

Ei, sun jäilles, tantereilles, sinne silloin ikävöin, siell' ol' enemmän kuin suoja, lieden lämpö, lepo öin, siellä Suomen joukko nuori, uljas, vapaa, vahva niin, meihin silloin Suomi katsoi, ja me Suomeen katsottiin.

Ikiarvon Klercker saakoon, vielä mies ja sotilas, vanhus monen vaivan nähnyt, seitsenkymmenvuotias. Muistan valkopään, kun kesken tuotujen hän ratsasti, isän silmin poikiansa lempeästi katsasti.

Vihollisen vertaisena, pojin kuusin tuhansin, kunnialla, riemull' aikoi vielä verileikkihin. Arvelutta, arkailutta kaikk' ois käyty tenähän, toinen luotti toisehensa, häneen me ja meihin hän.

Silloin saapui Klingspor marski, ylpeä kuin kuningas, kaks ol' leukaa, yksi silmä, sydäntä vain puolikas, saapui Klingspor, vallan saanut, otti ylikomennon, antoi käskyjä kuin Klercker, mutta käski pakohon.

Tähtiyö, sa Hämeenlinnan jäillä valvottu, on sees vielä vuotten viertyäkin muistossa sun kajantees, vaikka miehuus pilkan peri, kaatui toivo katohon, voittomme vain unelmaksi saattoi raukka tunnoton.

Milloin tuomiolla seista saa hän työnsä tilittäin, että taapäin astui silloin, kun ois voinut käydä päin, että herjaan mainehemme, miehuutemme polki pois, että kyynel vuoti vain, kun veren vuotaa tullut ois?

Horjuimmeko Siikajoella, konsa viimein koitettiin,
Revonlahdell' luotettiinko käsihin vai käpäliin?
Adlercreutz sen virkkaa vois, Cronstedt myös ja moni muu,
vaan ne sankarit on siellä, miss' on sanatonna suu.

Mainitsin nuo suuret, heille kiitosta ja kunniaa!
Monta vertaista jo ehti rauhan maahan matkustaa.
Döbeln lepää, Duncker lepää; kysy heidän aikojaan,
niistä tietää, niinkuin tässä, halpa sotavanhus vaan.