Tuskin toipuneeks sai tuosta, uutehen jo puuttui pulmaan: kasakkain jäi käsiin, juosta piti puoleen peninkulmaan, lenkutella jaloin levein, minkä aron varsa kevein, kunnes apuun urhokuomat osuivat kuin onnen tuomat.
Otsa vaahtos, sydän hakkas, rinta puuskui, hohkui huuli, kun jo viimein laukka lakkas, vaan ei mennyt miehen tuuli. Veikot vieress' ilkkui vielä: 'Tarkenitko? Taisi tiellä olla oiva juoksukeli?' Munter virkkoi: 'Menetteli.'
Lyötiin sitten Armfelt. Siinä Munter, lippuaan ol' likin, seisoi hurmepinta-piinä, hän se lipun pelastikin. Nytpä sai jo, jumal'auta, rahan rehti rintalauta; Munterill' on vanha viisi, virkkoi tuohon vaan: 'No hiisi!'
Niinkuin kahakoissa noissa, niin hän tiensä kaiken kulki, nurku outo, pelko poissa, kuulumpi vain maine julki; harmentuivat parran karvat, harventuivat sanat harvat, vaan kun sauhuun, liekkiin lähtiin, samaks saakka kuoloon nähtiin.
Taannoin poikaa katsomahan vanha äiti leiriin tuli, silloin silmät Munter-pahan vettyi, lopen luonto suli; istui kaiken kevätyötä mesisuulla muorin myötä. Ammän surmannee nyt suru, kun on poissa kullanmuru.
Myhäilyllä, myöntelyllä kaikkehen vain Munter vastas, muuta ei kuin 'niin' ja 'kyllä', kunnes lauloi vanha rastas: 'Poika kulta, mieles malta! Viisas väistyi vaaran alta, vähämieli kohti koki!'— Silloin toinen: 'Äläs toki!'
Vaan jo surma luodin takoi, tien jo telkes, rajan rasti. Vaiheet kaikki tasan jakoi kanssamme hän tähän asti; viel' ol' eilen karski ukko, suussa tuima mällitukko, vahdiss' oli vailla unta, koolla kun ol' esikunta.
Päiväkäsky kertoi juuri, kuinka herrain pöytään viisti puhinalla pommi suuri, puhevuoron heiltä riisti. Munter, tulen tuttu, koviin sylkäisevi kouraloviin, koppaa herjan, täyttä jalkaa pihamaalle matkan alkaa.
Kiiti ovelle kuin näätä, poikki porstuan jo luisti, portahille yhtä päätä, räjähtää kun pommi muisti. Siin' ol' äijän töitten loppu, vaan ei vielä tullut hoppu; maaten maassa mullin mallin Munter virkkoi: 'Hiis vei pallin.'
Tänään aamun suussa häilyi vielä hengen viime kyven; loppuun saakka sama säilyi hällä sankar-ryhti tyven. 'Kas kuin pommi äijän karsi; poissa toinen käsivarsi, rinnan kaiken silpoi siru!' Munter vaan: 'Se halkes, piru!'