— Minun neroni on ainoastaan heijastus Teidän nerostanne, vastasi
Tegel ja kumarsi syvään.
Erik kuningas ja isäni koettivat hekin taistella lohikäärmettä vastaan, vaan sortuivat, ja Juhana kuninkaan aikana ovat päät, joita Kristian silpoi, taas kasvaneet ja pitkillä kielillänsä ne kruunuunkin tarttuvat. Sparret, Bielket ja Brahet pitävät itseään paljon parempina kuin Vaasasuku.
— Se on totta, tuhat kertaa totta, kirkasi herttua ja synkkä puna nousi hänen kasvoillensa. Vaan minä tahdon käyttää voittoani niin, että verivirrat kaiken vastuksen tukehduttavat. Mitä sanoo laki, voimmeko siihen turvautua, vai miten?
— Laki on puolellamme, ehätti Tegel sanomaan, ja otti pöydältä vahvan, pergamenttikansiin sidotun kirjan, jonka kuluneet lehdet todistivat hartaasta, jokapäiväisestä käytännöstä. Se oli Kristoffer kuninkaan aikana annettu maalaki. — Tämä on isävainajani kirja, sanoi Tegel, hän on sitä käyttänyt ja minä olen saanut sen perinnöksi.
Kaarlo herttua loi omituisen katseen suosikkiinsa, vaan ei sanonut mitään.
— Ensiksi ovat Suomen herrat, sanoi Tegel ja hänen äänensä sai omituisen, virallisen kaiun, rikkoneet vasten Söderköpingin ja Tukholman valtiopäiväin päätöksiä. Toiseksi maalakikin heidät tuomitsee. Ovathan he suullisesti ja kirjallisesti Teidän ruhtinaallisesta armostanne levittäneet juorupuheita ja herjauksia. Mutta kuninkaankaaressa sanotaan: Jokainen, joka puhuu kuninkaasta tai kuninkaan neuvoksista, yhdestä tai useista, semmoista, joka kunniaa tai arvoa koskee, eikä voi sitä todistaa, tulkoon mestatuksi. He ovat vielä päälle päätteeksi kantaneet nurjaa kilpeä isänmaatansa vastaan, tuoneet vierasta sotaväkeä maahan ja yllyttäneet kuningasta laittomuuksiin, ja siten tehneet itsensä syypäiksi suurimpiin lain töihin ansaiten rikoksistansa kuoleman. Laki on selvä, sanoi Tegel ja löi kirjansa kiinni.
— Kirjoita syytökset, erikseen jokaista varten, voit kirjoittaa tuomiotkin, sanoi herttua verkalleen.
— Syytökset ovat valmiit, tuolla leirissä joutoaikana ne kirjoitin, tässä ne ovat, ja Tegel ojensi tukun paperia.
— Sinä olet innokas palvelija, sanoi herttua hymyillen kuivasti.
Herttua alkoi selailla paperitukkua. Kotvasen mietittyään otti hän yhden paperin pois toisten joukosta.