— Kyllä, Teidän armonne, nyt on kruunu romahtanut Sigismundin päästä ja luulen, että se romahdus kuulun Roomaan saakka. Viimeinen aseellinen vastustus on murrettu, voitto on Teidän, ja luulen, että Te osaatte käyttää sitä paremmin kuin Hannibal muinoin.
Herttua ei vastannut mitään. Tegel jatkoi hetkisen kuluttua.
— Kun kreikkalainen puolijumala muinoin tappoi Lernaean lohikäärmeen ja silpoi siltä päät, niin hän tulikekäleellä poltti jäljet, ettei uusia päitä kasvaisi sijaan. Niin on Teidän armonnekin tekevä, arvelen.
— Niinkö luulet?
— Niin. Teidän armonne vaan jatkaa autuaan isänsä työtä, jota Erik kuningas ei kyennyt ja Juhana ei oivaltanut. Vaan koska sallimus ei ole Teille suonut niin oivallista auttajaa kuin Kustaa kuninkaalle, niin täytyy Teidän armonne ryhtyä itse toimeen.
— Kuka oli isäni auttaja?
— Kristian, jota tyranniksi sanotaan.
— Ah, sinä puhut rohkeasti.
— Vaan oikeen. Ei olisi isänne hallinnut ilman Kristian tyrannia.
— Sinä olet nerokas mies, Erik!