— Se on kauhistavaa, puhkesi Arvid Tavast sanomaan.
— Herttua lähestyy vapaasti, jatkoi Aksel Kurki. Helsingissäkin on useita verituomioita pantu toimeen. Itse tulee hän meritse, Aksel Byning tuopi ratsumiehet maitse. Kohta voi hän olla täällä. Olen juuri tarkastanut porttien varusväkeä ja asettanut tärkeimmille paikoille luotettavia huoveja.
— Hän on tapaava meidät valmiina, vastasi Arvid Tavast. Pois nyt kaikki hyödytön mietiskeleminen ja hentomielisyys; väkivalta väkivaltaa vastaan, voima voimaa vastaan. Ivar, kutsu tänne arkkimestari ja linnan kirjuri.
Nämä saapuivat silmänräpäyksessä.
— Kaikki karja, joka on Linnasaaren karjatalossa, on vielä tänä yönä ajettava linnaan, samoin ovat muonavarastot ja saatavissa oleva rehu tuotava tänne. Lähettäkää sana kaikkiin kalastuspaikkoihin, että viimepäivien saalis on viipymättä toimitettava tänne. Ratsastava huovi lähteköön heti viemään kirjallista käskyäni Lauri Martinpoika Creutzille Ykspään kuninkaan kartanoon.
Arvid Tavast kirjoitti muutamia sanoja paperille, kiinnitti sinettinsä alle ja ojensi sen linnan kirjurille, joka kumartaen otti sen vastaan ja läksi heti käskyä täyttämään. Sen jälkeen kääntyi hän Aksel Kurjen puoleen:
— Ykspää olisi sangen sopiva herttualle päämajaksi, siellä on suuret ja tilavat rakennukset ja kaikki hyvässä kunnossa, mutta vielä tänä iltana on kaikki joutuva liekkien uhriksi.
Aksel Kurki nyökäytti päätään suostumuksen merkiksi. Kohta alkoi linnan silta jymistä raskaiden vankkurien alla, karjan mylvinä sekaantui vasaran kalskeeseen, jota kaiken yötä kuului linnan pajasta, jossa sulavaa lyijyä ja hehkuvaa rautaa valettiin kuuliksi. Noin tunnin päästä valaisi punertava hehku läntistä taivaan rantaa, ja lähiseudun talonpojat näkivät kauhuksensa Ykspään kuninkaankartanon olevan ilmitulessa. He riensivät sammuttamaan, mutta Sarvilahden herran huovit kohentelivat vaan paloa ja estivät kaikki sammutusyritykset. Vaikkei tulipalo vielä ollut täydellisesti loppunut, poistui kumminkin Lauri Creutz, sillä Arvid Tavast oli illaksi kutsunut linnaan neuvottelun.
Linnan suureen saliin alkoi vähitellen kokoontua sotaväen päällikköjä ja aatelisia. Siellä nähtiin vanha, 60-vuotias Niilo Olavinpoika Meltolan herra ja rohkea, pelkäämätön Jaakko Olavinpoika Bollstadin herra, joka viime mainittu oli ratsuväen luutnantti. Kaspar Tiesenhausen ja William Farensbach, jotka olivat tuoneet Sigismundin lähettämät ratsumiehet Viipuriin, seisoivat puhellen keskenään. Heidän parvessansa nähtiin muitakin ulkomaalaisia, Jaakkima Greve ja puolalainen Adam Janecki, kapteeneja Tiesenhausenin rakuunoissa. Lauri Creutz, Sarvilahden herra, joka juuri oli palannut Ykspäältä, käveli yksinään salin laattialla ja nähtyään Tavastin ja Kurjen meni hän heitä vastaan. Olipa siellä sitäpaitsi muitakin aatelisia, jopa aatelittomiakin sotapäällikköjä, jotka kaikki Arvid Tavast oli kutsunut osaa ottamaan neuvotteluun.
Keskellä salin laattiaa oli suuri, veralla katettu pöytä. Siinä paloi vahakynttilöjä, ja läsnäolevat asettuivat istumaan sen ääreen arvonsa mukaiseen järjestykseen. Arvid Tavast asettui pöydän päähän ja heti hänen viereensä Aksel Kurki. Linnan palvelijat sulkivat ovet, ja hetken vallitsi hiljaisuus tuossa suuressa salissa, jonka seiniltä Tottien ja Sturein vaakunat jylhinä häämöittivät. Nämä samat muurit olivat nähneet Kaarlo Knuutinpoika Bonden loistavan hovielämän, Knut Possen riemun Viipurin pamauksen kautta saavutetun voiton johdosta, ne olivat suoneet suojaa Hoyan kreiville, tuolle rohkealle seikkailijalle, ja niiden suojassa oli Kustaa Vaasa majaillut. Nyt katsoivat ne jäykkinä ja äänettöminä sitä epätoivoista taistelua, johon sen nykyiset asukkaat olivat ryhtyneet. Arvid Tavast kohotti päänsä ja antoi väsyneet katseensa harhailla pitkin kokoontuneitten riviä.