— Hänen Majesteettinsa kuningas Sigismund lähettää kansliansa pronotarion, alhaisen ja vaatimattoman palvelijansa Laurentius Ericin kautta Teille, ylhäiset ja jalosukuiset herrat, tervehdyksensä. Sallimus on johdattanut minut tänne hetkellä, joka, mitä minä voin arvata, on tärkeä ja juhlallinen. Kuka Teistä, jalosukuiset herrat, on Arvid Tavast Vesunnin herra ja hänen Majesteettinsa korkeasti uskottu käskynhaltija tässä linnassa?
Arvid Tavast kohosi puoleksi istuimeltaan ja sanoi:
— Jos kuningas Sigismund puhuu Teidän kauttanne, niin kääntykää minun puoleeni.
— Minun olisi pitänyt jo arvata, vastasi pater Laurentius, tehden syvän kumarruksen, että Teidän harmaat hiuksenne ja pitkän elämän aikana saavutettu kokemus tekevät Teidät oikeutetuksi siihen arvoon.
Ja pater Laurentius avasi takkinsa ja veti poveltansa neliskulmaisen, huolellisesti vaksikankaaseen käärityn kirjeen. Hän irroitti vaksikankaan ja suuret riippuvat sinetit tulivat näkyviin. Hän tarjosi sen Arvid Tavastille ja sanoi:
— Katsokaa tässä hänen Majestteetinsa omakätisesti allekirjoittama kirje!
Arvid Tavast otti sen kunnioittaen vastaan, leikkasi tikarillaan sinettinauhat poikki ja alkoi lukea tarkkaan. Kun hän oli lopettanut lukemisensa, osoittivat hänen piirteensä pettymistä.
— Hänen Majesteettinsa on sangen armollinen. Hän ilmaisee mitä suurimman luottamuksensa, ja Suomen asiat käyvät hänen sydämmellensä, Mutta jos minä oikeen ymmärrän tämän, ei hänen Majesteettinsa voi meille vielä nytkään mitään apua antaa.
— Hänen Majesteettinsa on suullisesti antanut minulle tärkeimpiä asioita Teille ilmaistavaksi. Jos sallitte, tahdon lyhykäisesti ryhtyä asiaan.
Arvid Tavast viittasi tyhjään tuoliin, ja pater Laurentius istuutui.
Sitte jatkoi hän: